test
Erityisryhmien liikunnanohjaaja - Keuruun kaupunki

Erityisryhmien liikunnanohjaaja suunnittelee ja ohjaa erityisryhmien liikuntapalveluja. Tehtävä vaatii hyviä ohjaus-, yhteistyö- ja sosiaalisia taitoja. Erityisryhmien liikunnan ohjaaja toimii kolmen kunnan alueella, Keuruun (50%), Multian (25%)ja Petäjäveden (25%). Ohjauspäiviä on neljä ja yksi hallinto- ja suunnittelupäivä.
Työssä tarvitaan kykyä kohdata erilaisia ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan, hyviä vuorovaikutustaitoja, joustoa, oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja moniammatillista verkostotyön osaamista. Työssä tarvitaan myös hyviä tietoja palvelujärjestelmästä ja lainsäädännöstä sekä raportointitaitoja. Työ on liikkuvaa ja tehtävän hoitaminen edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. Sisältää tarvittaessa myös ilta- ja viikonlopputyötä.
Työ alkaa 3.1. 2022 tai sopimuksen mukaan. Työssä noudatetaan 4 kk koeaikaa


Palkkaus on KVTES:n mukainen. Työaika 38,75h/vko.

Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisen järjestelmän kautta 2.12. klo 23.59 mennessä (www.kuntarekry.fi). Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisessa työhaastattelussa.

Jos Sinulla ei ole mahdollisuutta sähköiseen hakemukseen, voit lähettää paperisen hakemuksen os. Keuruun liikuntapalvelut, Multiantie 5, 42700 Keuruu, kuoreen tunnus Erityisryhmien liikunnanohjaaja

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Vapaa-aikapäällikkö Heli Peltola p. 040-8272753 heli.peltola@keuruu.fi

Lisätietoja

Keuruun kaupunki, Sivistyspalvelut, Vapaa-aikapalvelut

Keuruun Kaupunki


Osoite: Multiantie 5, 42700 Keuruu
Keuruun kaupunki - Savuton työpaikka Keuruun kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta

Sinulle suositellut työpaikat