Haetaan esiopetuksen tuntiopettajaa lv. 2025 - 2026 vakituisen viranhaltijan toimiessa määräaikaisesti muissa tehtävissä. Tehtävä sijoittuu hallinnollisesti Ruukinkankaan koululle, esiopetus tapahtuu Taivalkehdon päiväkodin välittömässä läheisyydessä.
Suomussalmen kuntaan haetaan
ESIOPETUKSEN TUNTIOPETTAJAA
Suomussalmen kunnassa on haettavana esiopetuksen tuntiopettajan tehtävä lukuvuodelle 2025 - 2026 vakituisen viranhaltijan toimiessa määräaikaisesti muissa tehtävissä. Tehtävä sijoittuu hallinnollisesti Ruukinkankaan koululle, esiopetus on Suomussalmella perusopetuksen alaista toimintaa. Esiopetusryhmän toiminta tapahtuu Taivalkehdon päiväkodin välittömässä läheisyydessä, ns. Haka-talojen esiopetustilassa osoitteessa Hakakatu 1 L 103.
Esiopetuksen opettajalta toivomme itseohjautuvuutta, itsenäistä ja aktiivista asennetta esiopetuksen opetussuunnitelman mukaisen toiminnan toteuttamiseen sekä eteenpäin kehittämiseen. Suomussalmen esiopetuksen opetussuunnitelma on ajantasaisesti päivitetty sivistyslautakunnassa 6/2025.
Tehtävän viikkotuntimäärä on yhteensä 21h. Tehtävään valittavan henkilön koulutuksesta ja kelpoisuudesta riippuen saattaa olla mahdollista lisätunteihin perusopetuksen ylemmillä vuosiluokilla, näistä päätetään tarvittaessa erikseen.
Esiopetuksen opettajan kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) päivityksen 865/2005 § 7 mukaan. Lisäksi esiopetusta on aina kelpoinen antamaan opettaja, jolla on luokanopettajan kelpoisuus.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetusalan virkaehtosopimuksen (OVTES) mukaan ja tehtävä täytetään 5.8.2025 alkaen (tai sopimuksen mukaan) viiden (5) kuukauden koeajalla lukuvuoden 2025 - 2026 ajaksi. Palvelussuhde päättyy 31.7.2026.
Tehtävään valittavan henkilön on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote ennen viran vastaanottamista.
Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo tai CV ja kelpoisuuden osoittavat todistukset.
Hakuaika päättyy 31.7.2025 klo 15.00.

http://www.suomussalmi.fi/ruukinkangas
Ruukinkankaan koulun apulaisrehtori Jussi Tolonen, puh. 044 777 3051 jussi.tolonen@edu.suomussalmi.fi
Sivistysjohtaja Teemu Piirainen, puh. 044 688 4545, teemu.piirainen@suomussalmi.fi
Suomussalmen kunta sijaitsee sisun syntysijoilla Ylä-Kainuussa. Maakuntakeskukseen Kajaaniin on matkaa 100 km. Asukkaita kunnassa on noin 7000. Olemme ylpeitä rikkaasta historiastamme, upeasta erämaa- luonnostamme ja monipuolisista peruspalveluista. Upeiden liikuntamahdollisuuksiensa ansiosta Suomussalmi nimettiin vuoden 2018 eurooppalaiseksi urheilukaupungiksi.
Kunta järjestää perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja varhaiskasvatuksen. Kunnan perusopetuksessa on yksi E-6 luokkien alakoulu (Karhulanvaaran koulu) sekä yksi E-9 luokkien yhtenäiskoulu (Ruukinkankaan koulu). Ruukinkankaan uuden yhtenäiskoulun koulutilat otettiin käyttöön elokuussa 2022. Lukiokoulutus siirtyy uusiin koulutiloihin 1.8.2025. Kansalaisopisto toimii laajasti koko kunnan alueella.
Sijainti
Kauppakatu 20
89600 Suomussalmi
Suomussalmen kunta
Suomussalmen kunta
Suomussalmen kunta
Suomussalmen kunta
Suomussalmen kunta
Suomussalmen kunta
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.