Etsivä nuorisotyöntekijä - Puolangan kunta

Etsivä nuorisotyöntekijä - Puolangan kunta

Tehtävään kuuluu yksilöohjaus, sosiaalisen kuntoutuksen tehtäviä ja kouluyhteistyötä sekä muita työnantajan määräämiä tehtäviä.

Etsivältä nuorisotyöntekijältä vaaditaan nuorisotyön tai muu soveltuva koulutus ja kokemus nuorten kanssa tehtävästä työstä.

Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä työskennellä moniammatillisessa työryhmässä eli tiimityötaitoja. Lisäksi toivoimme joustavaa asennetta sekä taitoa sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Valinta suoritetaan koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella suoritetun kokonaisarvioinnin perusteella.

Palkkaus on KVTES:n mukainen. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydestään sekä rikosrekisterilain 6.2. § mukainen rekisteriote. Tehtävässä on oltava valmius tehdä iltatöitä sekä kaksiosaista työpäivää.
Työssäsi tarvitset ajokorttia.

Hakuaika päättyy ti 23.7.2019 klo 15.00.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.puolanka.fi

Sivistysjohtaja Anna-Kaarina Uusitalo, anna-kaarina.uusitalo(at)puolanka.fi, 044 595 0574

Puolangan kunta, Sivistys
Osoite: Puolanka

Puolanka on noin 2600 asukkaan kunta keskellä upeita vaaramaisemia manner-Suomen keskipisteessä.
Meillä viihdytään niin työssä kuin vapaa-ajalla. Tämän takaavat hyvät peruspalvelut, mainiot harrastusmahdollisuudet, puhdas luonto ja aidot puolankalaiset.
Puolanka on tunnettu rohkeista ratkaisuista ja uskosta tulevaan. Haluamme tehdä kunnasta hyvän paikan niin nykyisille kuin tuleville kuntalaisille.
Visio 2025: ”Vahva ja tolokku Puolanka” ohjaa toimintaamme.

Tutustu työnantajaan