test

Haemme FYSIOTERAPEUTTIA KOTIHOITOON

Sinua odottaa mielenkiintoinen, haasteellinen ja vastuullinen työ Kangasalan kaupungin vanhuspalveluissa. Sijoituspaikkana työsuhteen alussa Pälkäneen alue.

Fysioterapeutin työhön kuuluu mm. ikäihmisten toimintakyvyn ja kotona pärjäämisen arviointi ja edistäminen, apuvälinetarpeen arviointi, hankinta ja käytön opastus sekä erilaisten kuntoutusryhmien suunnittelu ja käytännön toteutus. Fysioterapeutti toimii yhteistyössä kuntouttavan arviointitiimin, kotihoitotiimien ja muiden asiakkaan hoitoon liittyvien tahojen kanssa.

Edellytämme laaja-alaista näkemystä ikäihmisten toimintakyvystä, asiantuntevaa ja itsenäistä työotetta, kehittymis- ja kehittämishalukkuutta, joustavuutta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.

Työ on liikkuvaa, joten ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä.

Kelpoisuusvaatimuksena on fysioterapeutin ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus.

Tehtävään valitun on ennen työsuhteen vastaanottamista esitettävä huumausainetestiä koskeva todistus. Työsuhteeseen valitulta edellytetään tartuntalain 48 § edellyttämään rokotesuojaa. Työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan.

Hakemukset tulee jättää Kuntarekry-järjestelmän kautta.

Lisätietoja
https://www.kangasala.fi
https://www.kangasala.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/ikaantyneiden-palvelut/

Lisätietoja

https://www.kangasala.fi
https://www.kangasala.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/ikaantyneiden-palvelut/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Kotihoidon esimies Elina Lintunen, p. 0400 946 222, elina.lintunen@kangasala.fi

Lisätietoja

Kangasalan kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus, Vanhuspalvelut

Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 32 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon. Kangasala ja Pälkäne muodostavat sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen.


Osoite: Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala
Kangasalan kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat