Geotekninen asiantuntija - Jyväskylän kaupunki

Kaupunkirakenteen toimiala vastaa kaupungin maa-, metsä- ja vesialueiden, katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hallinnasta, suunnittelusta, rakentamisesta, ylläpidosta, jätehuollosta sekä vesihuoltolaissa kunnalle määrätyistä tehtävistä. Jyväskylän kaupungin yleisillä alueilla sijaitseva ulkovalaistus hallinnointi jakautuu monen toimijan kesken.

Haemme Liikenne ja viheralueet -yksikköön

GEOTEKNISTÄ ASIANTUNTIJAA

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 2.8.2021 alkaen.

Geoteknisen asiantuntijan päätehtävinä ovat infrakohteiden pohjarakenteiden suunnittelu, suunnitteluttaminen ja niihin liittyvät muut asiantuntijatehtävät. Lopullinen tehtävänkuva määräytyy valittavan henkilön mukaan.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva rakentamisen tai tekniikanalan korkeakoulututkinto, aiempi opistoasteen tutkinto tai sitä vastaava tutkinto. Pätevien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat.

Tehtävässä menestyminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi tehtävään valitulla tulee olla oma-aloitteisuutta tiedon hankinnassa ja yhteistyöverkostojen luomisessa ja ylläpitämisessä sekä kaupungin sisäisten ja ulkoisten yhteistyökumppaneiden että muiden sidosryhmien kanssa.

Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen ja haasteita tarjoavan tehtävän infrakohteiden suunnittelun parissa mukavassa ja ammattitaitoisessa työyhteisössä. Työympäristö on nykyaikainen aivan kaupungin ytimessä. Käytössäsi on myös kaupungin laajat henkilöstöedut ja osaamisen kehittämisen mahdollisuudet.

Tehtävä alkaa 2.8.2021 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Tehtävän palkkaus ja muut ehdot noudattavat Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (TS).

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Kaupungininsinööri Veli-Jussi Koskinen p. 040 753 8850 ja rakennuttajapäällikkö Jari Lohi p. 050 599 6100, sähköpostitse: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

Lisätietoja

Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.


Osoite: 40100 Jyväskylä
Jyväskylän kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat