
Tule meille kiinteistötoimi-yksikköön hallinnon harjoittelijaksi!
Kiinteistötoimi-yksikkö hallinnoi kaupungin maaomaisuutta sekä luonnonvaroja ja laatii maaomaisuuteen sekä kiinteistökehitykseen liittyviä sopimuksia. Yksikkö valmistelee ja toteuttaa kaupungin maapolitiikkaa.
Haemme hallinnon harjoittelijaa kiinteistötoimeen ajalle 5.5.-7.9.2025!
Hallinnon harjoittelijana pääset tekemään maanvuokrasopimusten sopimushallinnan, laskutuksen ja päätösvalmistelun avustavia tehtäviä. Työtehtäviisi kuuluu muun muassa asiakastietojen ylläpitoa ja sopimusten asiatarkastusta, sähköisen allekirjoitusprosessin hoitamista, asiakirjojen arkistointia sekä vuokrauspäätösten valmistelua. Työskentely tapahtuu sekä itsenäisesti että osana tiimiä. Työskentely on pääasiassa lähityötä toimistolla Frenckellissä. Työsuhteen kesto on neljä kuukautta. Tehtävässä on jatkomahdollisuus vuoden 2025 loppuun asti työtilanteesta ja työntekijän tilanteesta riippuen.
Meillä pääset työskentelemään huippuammattilaisten kanssa sekä kasvamaan ja kehittymään asiantuntijana. Työsi tueksi saat tiimin, jonka rinnalla kerrytät arvokasta työkokemusta. Meille perehdytys on tärkeää ja huolehdimme työn sujuvasta aloituksesta perehdytyssuunnitelman mukaisesti.
Odotamme sinulta vähintään kahden vuoden hallintotieteiden, oikeustieteiden, liiketalouden tai muun soveltuvan alan korkeakouluopintoja.
Eduksesi katsomme kiinteistöoikeuden opinnot tai aikaisemman kokemuksen kiinteistöalan tehtävistä. Toivomme sinulta aktiivista ja itsenäistä otetta työskentelyyn, positiivista asennetta sekä hyviä yhteistyötaitoja.
Lisätietoja tehtävästä antaa tiimipäällikkö Satu Jauhiainen, puh. 040 4873153 tai satu.jauhiainen@tampere.fi.
Hakuaika päättyy 16.2.2025.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hallinnon-harjoittelija-kiinteistotoimi-kesatyo-tre-01-1295-24/
- Tampereen kaupunki, Kiinteistötoimi
- KesätyöHarjoitteluTyöpaikkaMääräaikainen
- TRE-01-1295-24
- 5.5.2025 - 7.9.2025
- 1773,40 - 2204,18 €/kk
- Sopimusala: KVTES
- 20.1.2025 08:00 - 16.2.2025 23:59
- Hallinto- ja toimistotyöMuu hallinto- ja toimistotyöPirkanmaaTampereKunta
Lisätietoja tehtävästä antaa tiimipäällikkö Satu Jauhiainen, puh. 040 4873153 tai satu.jauhiainen@tampere.fi.
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
33101 Tampere



Tampereen kaupunki
Työavain TRE-01-122-21
Tampereen kaupunki
Työavain TRE-01-1138-21
Tampereen kaupunki
Työavain TRE-01-121-21
Monetra Oy
Työavain PIR-02-2-22
Monetra Pirkanmaa Oy
Työavain PIR-03-4-22
Pirkanmaan hyvinvointialue
Työavain 534000
Tampereen kaupunki
Työavain TRE-01-58-25
Tampereen kaupunki
Työavain TRE-01-1287-24