Suomussalmen kunta etsii hallintojohtajan sijaista kymmenen kuukauden virkavapaan ajaksi. Tarjoamme monipuolisen tehtävän kunnallishallinnon ytimessä!
Hallintopalvelujen toimialajohtajana johdat hallintopalvelujen toimialaa, johon kuuluvat kunnan henkilöstöpalvelut, kokous- ja luottamushenkilöhallinnon palvelut, talouspalvelut, kotoutumispalvelut, viestintä, arkistopalvelut sekä osaltaan myös ICT-palvelut sekä muut keskushallinnon toiminnot. Hallintojohtaja toimii myös kunnan KT-yhteyshenkilönä, työterveyshuollon yhteyshenkilönä sekä mm. henkilöstöpolitiikasta ja asiakirjahallinnosta vastaavana viranhaltijana.
Hallintojohtaja toimii kunnanhallituksen ja valtuuston sihteerinä sekä vastaa osaltaan asioiden valmistelusta ja päätösten täytäntöönpanosta. Hallintojohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.
Edellytämme hallintojohtajan viransijaiselta soveltuvaa korkeakoulututkintoa.
Arvostamme ymmärrystä kunnallisen hallinnon toiminnasta sekä kykyä omaksua ja opiskella uutta tietoa. Katsomme eduksi kokemuksen erilaisista hallinnon asiantuntija- ja valmistelutehtävistä sekä esihenkilötyöstä.Tehtävässä tarvitaan hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, asiakaspalvelutaitoa, hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä hyvää ongelmanratkaisukykyä.
Suomussalmen kunnalla on käytössä työhyvinvointietuus ePassi. Lisäksi kunta työnantajana kehittää aktiivisesti työurajohtamista ja henkilöstöpolitiikkaa, joiden kehittämisessä saat myös olla mukana.
Tehtävään valittu on KVTES:n mukaisessa johtavassa ja itsenäisessä roolissa, jossa noudatetaan kokonaistyöaikaa. Hallintojohtajan sijaisen kokonaispalkka määräytyy kunnan palkkausjärjestelmän mukaisesti ollen 5968,41 euroa kuukaudessa.
Viransijaisuus alkaa perehdytysjaksolla 15.9. ja päättyy 31.7.2026, tarvittaessa aikatauluista voidaan sopia erikseen. Viransijaisuudessa sovelletaan koeaikaa, joka on puolet määräaikaisuuden kestosta.
Tehtävää haetaan Kuntarekry.fi palvelun kautta 5.8.2025 mennessä.

Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Erno Heikkinen ajalla 30.7.-5.8.2025 puhelimitse 044 777 3344 tai sähköpostitse erno.heikkinen@suomussalmi.fi
Suomussalmen kunnan hallintopalvelut vastaa kunnan keskushallinnosta, henkilöstöpalveluista, talouspalveluista, kotoutumispalveluista ja osaltaan tietoliikennepalveluista. Myös kunnan viestinnästä vastaaminen kuuluu hallintopalvelujen tehtäviin. Hallintopalvelut tarjoavat siis hyvän ja monipuolisen näköalapaikan sekä oppimismahdollisuuden kunnallisesta hallintotyöstä.
Suomussalmen kunta sijaitsee sisun syntysijoilla Ylä-Kainuussa. Maakuntakeskukseen Kajaaniin on matkaa 100 km. Asukkaita kunnassa on noin 7300. Olemme ylpeitä rikkaasta historiastamme, upeasta erämaaluonnostamme ja monipuolisista peruspalveluista, joista esimerkkinä toimivat kylpylä ja upeat ulkoilureitit
Sijainti
Kauppakatu 20
89600 Suomussalmi
Suomussalmen kunta
Suomussalmen kunta
Suomussalmen kunta
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.