Siirry pääsisältöön
Hallintopäällikkö: tiedonhallinta ja hallintopalvelut, Joensuu (id8852) - Siun sote

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN-SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"


HAEMME 16.6.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN VIRKAAN

Hallintopäällikköähallintopalvelujen toimialueen tiedonhallinta ja hallintopalvelut -palvelualueelle 1.8.2024 alkaen

TehtävänkuvausHallintopäällikkönä vastaat hyvinvointialueen yleishallinnon kehittämisestä ja tiedonhallintapalvelujen järjestämisestä.

Yleishallinnon osalta varmistat hyvän hallintotavan ja hallintomenettelyn toteutumista kouluttaen ja ohjaten esimerkiksi viranhaltijoiden päätösvalmistelua sekä henkilöstöä hallintosäännön ja ohjeiden tulkinnassa. Tehtäviin voi kuulua osallistumista toimielinten päätösasioiden valmisteluun.

Tiedonhallintapalveluihin kuuluvat tiedonhallinta- ja arkistopalvelut, kirjaamo, tietopalvelu sekä tietosuoja. Hallintopäällikkönä toimit asiantuntijoiden tukena tiedon elinkaaren suunnittelun, tietosuojatyön ja rekisterinpitäjän vastuiden toteuttamisessa. Vastaat osaltasi tiedonhallintalain vaatimusten toteuttamisesta hyvinvointialueella.

Hallintopäällikkö toimii esihenkilönä tiedonhallinta- ja arkistopalvelujen ja tietosuojan asiantuntijoille (5), kirjaamon tiedonhallintasihteereille (6) sekä tietopalvelun palveluesihenkilölle. Tietopalvelutiimin palveluesihenkilön alaisuudessa työskentelee 10 tietopalvelusihteeriä. Hallintopäällikkö kuuluu hallintopalvelujen johtotiimiin, raportoi hallintojohtajalle ja toimii hallintojohtajan varahenkilönä.

Työtä on mahdollista tehdä osittain etätyönä. Kiinteä työpisteesi sijaitsee osoitteessa Tikkamäentie 16, Joensuu. Työaikana on toimistotyöaika 36,25 h/vk. Käytössä on liukuva työaika.

KelpoisuusehdotViran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (esimerkiksi hallinto- tai oikeustieteiden maisterin tutkinto) sekä aikaisemmalla työkokemuksella osoitettu taito ja kyvykkyys, jota viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää.

Eduksi katsotaan asianhallinnan ja arkistoinnin perustutkinto tai vastaavat asiakirjahallinnan korkeakouluopinnot, informaatio-oikeuden tuntemus sekä kokemus ja osaaminen esihenkilötyöstä.

Virassa toimiminen edellyttää erinomaista suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, erinomaisia tietoteknisiä taitoja, yhteistyö- ja organisointikykyjä, järjestelmällistä työotetta, itseohjautuvuutta, tiedonhakua sekä kykyä hallita isoja asiakokonaisuuksia ja edistää useampaa asiakokonaisuutta yhtäaikaisesti.

Arvostamme aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, ymmärrystä julkisen hallinnon ja päätöksenteon prosessin keskeisistä vaiheista sekä tuntemusta julkishallinnon toimintaympäristöstä.

Palkkaus ja edutTehtäväkohtainen palkka on: 4746,29 euroa / kk.

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palkkaus- ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät hyvinvointialan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (HYVTES) mukaan.

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • työsuhdepolkupyörä
  • laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • ePassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
  • tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella
LisätiedotVirka täytetään 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Valitulle henkilölle tehdään henkilöturvallisuusselvitys, sillä tehtävien hoitaminen edellyttää erityistä luotettavuutta ja salassa pidettävien tietojen käsittelyä. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa on 6 kuukauden koeaika.

Lisätietoja antaa hallintojohtaja Ilkka Naukkarinen, ilkka.naukkarinen@siunsote.fi, puh. 013 330 4503 (poissa 3.-9.6.2024) tai hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen, kirsi.leivonen@siunsote.fi, puh. 013 330 8590. Tiedonhallintaan liittyvissä sisällöllisissä kysymyksissä lisätietoja antaa vs. tiedonhallintapäällikkö Anu Mutanen, anu.mutanen@siunsote.fi, puh. 013 330 8277 (poissa 10.-16.6.).

Haastatteluvalinnat ilmoitetaan viikon 25 aikana ja haastattelut pyritään toteuttamaan viikolla 26. Rekrytoinnissa saatetaan käyttää soveltuvuusarviointia, johon hakijan tulee varautua.

Virkaan haetaan sähköisesti.

Joensuussa 3.6.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.

  • Siun sote
  • Työpaikka
  • siso-8852
  • 3.6.2024 08:00 - 16.6.2024 23:59
  • Pohjois-KarjalaJoensuuKunta
Yhteystietomme

hallintojohtaja Ilkka Naukkarinen, ilkka.naukkarinen@siunsote.fi, puh. 013 330 4503 (poissa 3.-9.6.2024) tai hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen, kirsi.leivonen@siunsote.fi, puh. 013 330 8590. Tiedonhallintaan liittyvissä sisällöllisissä kysymyksissä lisätietoja antaa vs. tiedonhallintapäällikkö Anu Mutanen, anu.mutanen@siunsote.fi, puh. 013 330 8277 (poissa 10.-16.6.).

Tietoa organisaatiosta

TERVETULOA SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut 14 kunnan alueella. Lisäksi kuntayhtymä järjestää ympäristöterveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjois-Karjalassa. Alueella asuu noin 170 000 asukasta ja Siun sotessa on yhteensä noin 7800 työntekijää.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!

Sijainti
Joensuu

  • Siun sote - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.