Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Yleiskaavoitus on osa kaupunkiympäristön palvelualueen kaupunkiympäristön suunnittelun palveluryhmää.

    Vastaamme ajantasaisen yleiskaavan ylläpidosta, yhdyskuntarakenteen kehityksen seurannasta ja osaltamme erilaisten kehittämisohjelmien valmistelusta sekä rakentamisen ohjaamisesta taajaman ulkopuolella.

    Haemme harjoittelijaa yleiskaavoituksen tiimiimme kesätyöhön ajalle 26.5.2025 - 29.8.2025.

    Tehtäviisi kuuluu Tampereen yhdyskuntarakenteen paikkatietopohjaisten analyysien ja havainnollistusten laatiminen tapahtuneista ja ennakoiduista yhdyskuntarakenteen muutoksista. Erityisesti tehtävässä keskitytään joukkoliikenteen tavoitetaso eri alueilla liittyvään tietotuotantoon yhteistyössä joukkoliikenneyksikön kanssa.

    Meillä pääset työskentelemään huippuammattilaisten kanssa sekä kasvamaan ja kehittymään asiantuntijana. Työsi tueksi saat tiimin, jonka rinnalla kerrytät arvokasta työkokemusta. Meille perehdytys on tärkeää ja huolehdimme työn sujuvasta aloituksesta perehdytyssuunnitelman mukaisesti.

    Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuvat yliopisto- tai ammattikorkeakouluopinnot esimerkiksi, tietojohtamisen, aluetieteen, maantieteen tai geoinformatiikan aloilta. Tutkintoon vaadittavista opinnoista tulee olla suoritettuna vähintään 60 %. Tehtävässä edellytetään vahvaa paikkatieto-osaamista.

    Tämä rekrytointi toteutetaan anonyyminä rekrytointina. Se tarkoittaa, että rekrytoija ei näe Kuntarekryyn tallentamiasi henkilöön viittaavia tietoja kuten nimi, ikä, sukupuoli, äidinkieli ja valokuva. Vältäthän tuomasta näitä tietoja esille hakulomakkeella ja hakemustekstissäsi.

    Täytä tehtävän kannalta oleelliset koulutus- ja työkokemustiedot sekä vapaamuotoinen hakemusteksti Kuntarekryn lomakkeelle, jotta rekrytoija näkee ne. Hakemuksen liitteet (esim. tutkintotodistukset ja CV) näkyvät rekrytoijalle vasta sen jälkeen, kun haastatteluun kutsuttavat on valittu.

    Lisätietoja tehtävästä antaa yleiskaavapäällikkö Pia Hastio, puh. 040 801 6917.

    Hakuaika päättyy 16.2.2025.

    Tehtävää haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo .
    Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

    Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

    Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi

    Lisätietoja

    http://www.tampere.fi/kesatyot
    http://www.tampere.fi/tyo

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Yleiskaavapäällikkö Pia Hastio, puh. 040 801 6917

    Tietoa organisaatiosta

    Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!

    Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

    Sijainti
    33101 Tampere

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Tampereen kaupunki

    Opettajan ja ohjaajan sijaisuudet Tampereen kaupungin kouluillaHakuaika päättyy31.12.203015:00

    Työavain TRE-01-122-21

    Tampereen kaupunki

    Ammatillisen opettajan sijaisuudet TredussaHakuaika päättyy31.12.203023:59

    Työavain TRE-01-1138-21

    Tampereen kaupunki

    Varhaiskasvatuksen sijaisuudet Tampereen kaupungin päiväkodeissaHakuaika päättyy31.12.203015:00

    Työavain TRE-01-121-21

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Avoin hakemus, hallinto ja teknisen alan tehtävätHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 534000

    Tampereen Vesi Oy

    Työnjohtoharjoittelija (2) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöHakuaika päättyy16.2.202523:59

    Työavain VESI-05-1-25

    Tampereen kaupunki

    Ympäristöalan harjoittelija / Jätehuolto, kesätyöHakuaika päättyy16.2.202523:59

    Työavain TRE-01-1265-24

    Tampereen kaupunki

    Azure-ratkaisuarkkitehti / Digitalisaatio ja tietohallintoHakuaika päättyy20.2.202523:59

    Työavain TRE-01-1211-24

    Tampereen Vesi Oy

    Teknisen alan harjoittelija (2) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöHakuaika päättyy16.2.202523:59

    Työavain VESI-05-2-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.