Nousiaisten vapaa-aikapalvelut hakee harrastusetsivää lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistäjäksi määräajaksi ajalle elokuu 2025-elokuu 2026. Työtehtävien jatkuminen määräaikaisuuden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana työsuhteena on mahdollista.
Harrastusetsivä edistää lasten ja nuorten harrastamista Nousiaisissa! Työnkuvaan kuuluu harrastamisen Suomen mallin mukaisen HSM harrastustoiminnan ryhmien ohjaamista 1.-9.luokkalaisille ja etsivän harrastustoiminnan toteuttamista kunnassa.
Etsimme harrastusetsiväksi ennakkoluulotonta moniosaajaa, joka pystyy ohjaamaan erilaisia harrastusryhmiä. Harrastusryhmien sisällöt muotoutuvat työntekijän omia vahvuuksia hyödyntäen. Ryhmäohjausten lisäksi harrastusetsivämme mahdollistaa lapsille ja nuorille matalankynnyksen harrastuskokeiluja ja järjestää erilaisia harrastustapahtumia vuoden aikana. Harrastusetsivä tekee tiivistä yhteistyötä koulujen, oppilashuollon, perheiden ja paikallisten yhdistysten kanssa. Harrastusetsivä kohtaa lapsia ja nuoria myös harrastusryhmien ulkopuolella ja tavoitteena on tukea vielä harrastamattomia lapsia ja nuoria mielekkään ja säännöllisen harrastuksen löytämisessä.
Haemme harrastusetsiväksi ennen kaikkea hyvää tyyppiä, joka on luonteeltaan avoin ja helposti lähestyttävä liikunnan tai nuorisotyön ammattilainen. Harrastusetsivän työssä erityisen tärkeää on toimia innostavana aikuisena ja omata taito kohdata luontevasti eri-ikäisiä lapsia ja nuoria.
Tulevalla harrastusetsivällämme tulee olla mahdollisuus käyttää omaa autoa työssään ja tehdä satunnaisesti ilta-ja vkonlopputyötä.
Hakijalta edellytämme liikunta- tai nuorisoalan soveltuvaa koulutusta, AMK-tutkinto tai vastaavaa aikaisempi opistoasteinen tutkinto katsotaan eduksi.
Haastattelut pidetään Nousiaisissa ti 27.5. klo 12-16 sekä ke 28.5. klo 13-15.
Tehtäväkohtainen palkka on 2462,73€/kk.
Nousiaisten vapaa-aikapalvelut hakee harrastusetsivää lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistäjäksi määräajaksi ajalle elokuu 2025-elokuu 2026. Työtehtävien jatkuminen määräaikaisuuden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana työsuhteena on mahdollista.
Harrastusetsivä edistää lasten ja nuorten harrastamista Nousiaisissa!
Etsimme harrastusetsiväksi ennakkoluulotonta moniosaajaa, joka pystyy ohjaamaan erilaisia harrastusryhmiä. Harrastusryhmien sisällöt muotoutuvat työntekijän omia vahvuuksia hyödyntäen. Ryhmäohjausten lisäksi harrastusetsivämme mahdollistaa lapsille ja nuorille matalankynnyksen harrastuskokeiluja ja järjestää erilaisia harrastustapahtumia vuoden aikana. Harrastusetsivä tekee tiivistä yhteistyötä koulujen, oppilashuollon, perheiden ja paikallisten yhdistysten kanssa. Harrastusetsivä kohtaa lapsia ja nuoria myös harrastusryhmien ulkopuolella ja tavoitteena on tukea vielä harrastamattomia lapsia ja nuoria mielekkään ja säännöllisen harrastuksen löytämisessä.
Haemme harrastusetsiväksi ennen kaikkea hyvää tyyppiä, joka on luonteeltaan avoin ja helposti lähestyttävä liikunnan tai nuorisotyön ammattilainen. Harrastusetsivän työssä erityisen tärkeää on toimia innostavana aikuisena ja omata taito kohdata luontevasti eri-ikäisiä lapsia ja nuoria.
Tulevalla harrastusetsivällämme tulee olla mahdollisuus käyttää omaa autoa työssään ja tehdä satunnaisesti ilta-ja vkonlopputyötä.
Hakijalta edellytämme liikunta- tai nuorisoalan soveltuvaa koulutusta, AMK-tutkinto tai vastaavaa aikaisempi opistoasteinen tutkinto katsotaan eduksi.
Haastattelut pidetään Nousiaisissa ti 27.5. klo 12-16 sekä ke 28.5. klo 13-15.
Tehtäväkohtainen palkka on 2462,73€/kk.
Jouni Kangasniemi, vapaa-aikatoimen päällikkö, 044-4355303, jouni.kangasniemi@nousiainen.fi
Henna Isotalo, nuorisotyön koordinaattori, 044-4355305, henna.isotalo@nousiainen.fi
Nousiainen on lähes 5 000 asukkaan kasvava kunta Turun seudulla. Nousiainen sijaitsee valtatien 8 varrella vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Turun keskustasta. Yhteys parani entisestään, kun moottorite Nousiaisiin saakka valmistui.
Keskeisen sijainnin ja hyvien liikenneyhteyksien lisäksi kuntalaiset arvostavat luonnonläheistä ja väljää asumista. Nousiaisten historia ulottuu vuoteen 1155, jolloin piispa Henrik perusti Nousiaisiin Suomen ensimmäisen piispanistuimen.
Tänä päivänä Nousiainen tarjoaa laadukkaat ja toimivat peruspalvelut kaikenikäisille asukkaille. Arjen sujuvuutta arvostavat erityisesti lapsiperheet: joustava päivähoito, hyvä perusopetus ja laadukas lukio, sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet houkuttelevat tänne uusia asukkaita. Kunnan asukkaista selvästi keskimääräistä suurempi osa onkin lapsia ja nuoria.
Nousiaisten kunta on savuton työpaikka. www.nousiainen.fi
Sijainti
Moisiontie 19
21270 Nousiainen
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Nousiaisten kunta
Nousiaisten kunta
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.