
Raahen opetustoimi hakee Harrastamisen Suomen mallin (HATARA 3.0) toteuttamiseen ajalle 1.8.2023 - 31.7.2024 harrastuskoordinaattoria.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Harrastamisen Suomen mallin tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.
Hankkeessa ovat mukana kaikki Raahen peruskoulut.
Koordinaattorin työnkuvaan kuuluvat seuraavat tehtävät:
- Vastata kokonaisuudessaan hankkeen suunnittelusta, koordinoinnista, viestinnästä, raportoinnista ja käytännön järjestelyistä
- Harrastuskerhojen sisällön ja aikataulujen tarkempi suunnittelu hankesuunnitelman pohjalta lukuvuodelle 2023-2024
- Järjestää harrastusohjaajien kouluttaminen, tapaamiset sekä työsuhdeasiat
- Järjestö- ja kouluyhteistyö
- Tarvittaessa harrastusohjaajana toimiminen
Hakijalta edellytetään liikunta-, kulttuuri-, sosiaali- tai nuorisoalan korkeakoulututkintoa (AMK) tai vastaavaa tehtävään soveltuvaa koulutusta.
Arvostamme aikaisempaa kokemusta hankkeista tai projekteista sekä erityisesti liikunta- tai muuhun harrastustoimintaan liittyvästä työstä. Eduksi katsotaan kehittämismyönteinen ja innokas asenne. Hankekokonaisuuden hallinta, hyvät vuorovaikutustaidot sekä reipas asenne ovat myös asioita, joita arvostamme hankekoordinaattorina toimivalta.
Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain (§6:n 2 502/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Tehtävässä noudatetaan 3 kk:n koeaikaa.
Haastattelut tehtävään ovat to 15.6.2023 klo 13 - 15 välisenä aikana. Haastattelut tapahtuvat ensisijaisesti Raahen opetustoimessa, Brain Centerissä, os. Rantakatu 5 D.
Raahen kaupungilla on kattavat työsuhde-edut: mm. Smartum -etu, kieliopintokursseja, lomaosakkeita, laaja työterveyshuolto ja Raahen kaupunki on ottamassa käyttöön vuoden 2023 aikana työsuhdepyörä edun.
Toivomme ensisijaisesti sähköisiä hakemuksia kuntarekry.fi - sivustolle.
Jos hakemuksen tekeminen ei onnistu Kuntarekryn kautta, hakemuksen voi lähettää osoitteeseen:
Raahen kaupungin opetustoimi
Rantakatu 5 D
Brain Center, 1. krs.
92100 RAAHE
Lisätietoja
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/harrastuskoordinaattori-533059/
- Tulevaisuuslautakunnan alainen toimiala, Opetustoimi
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 533059
- 1.8.2023
- KVTES:n mukaan
- 22.5.2023 - 5.6.2023 15:00
- Pohjois-PohjanmaaRaaheKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Hallintosuunnittelija Elina Kattilakoski, Puh. 044 439 3301, elina.kattilakoski@raahe.fiLisätietoja
Työnantaja
Tulevaisuuslautakunnan alainen toimiala, OpetustoimiRaahe on kodikas ja kehittyvä liki 25 000 asukkaan kaupunki meren ja luonnon syleilyssä Perämeren kupeessa Pohjois-Pohjanmaalla. Asukkailleen Raahe tarjoaa sujuvaa arkea ja laadukkaita palveluja lähellä luontoa ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Lapsiperheille kaupunki on turvallinen asuinpaikka, jossa peruspalvelut ovat kunnossa. Meillä kaikki on lähellä eikä välimatkoihin kulu turhaa aikaa.
Raahen kaupunki on savuton työpaikka.
Osoite: Rantakatu 5 D, 92100 Raahe