Haetaan henkilökohtaista avustajaa miestyönantajalla eri pituisiin sijaisuuksiin, Kauhajoelle.

Palkka maksetaan tehtyjen tuntien mukaan.
Töitä on maanantai-keskiviikko klo 8-14 ja torstai klo 8-14:30.
Työtehtävinä on kodinhoitotehtäviä, ruoanlaittoa, avustaminen pukeutumisessa, hygienian hoidossa ja harrastustoiminnan mahdollistaminen mm. ulkoilu sekä liikkumisessa ja siirtymisissä avustaminen.
Työnantajalla on apuvälineenä pyörätuoli.
Taloudessa on koira, joten työtehtävänä on myös koiran ulkoiluttaminen.
Työnantaja kuuluu HETA-liittoon eli työsuhteessa noudatetaan HETA-liiton työehtosopimusta.
Valinta voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan henkilön löydettyä.
Huomioithan, että työnantajana toimii avustettava itse eli yksityinen henkilö. Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus neuvoo työsuhdeasioiden ja työnantajavelvoitteiden hoidossa, eikä toimi työnantajan roolissa.

Henkilökohtaisen avun tuki ja rekrytointi Taija Kangas, Puhelin 046-920 9543 (Tiedustelut arkisin klo 9-11) tai taija.kangas@hyvaep.fi
Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus auttaa työnantajia rekrytoinneissa.
Sijainti
-
61800 Kauhajoki
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Yksityinen työnantaja
Yksityinen työnantaja
Yksityinen työnantaja
Yksityinen työnantaja
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Yksityinen työnantaja
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.