Evijärven kunnassa on haettavana henkilökohtaisen koulunkäyntiavustajan tehtävä, määräaikaisena ajalle 4.8.2025.-2.6.2026.
Tehtävän sijoituspaikkana on työn alkaessa Kirkonkylän koulu.
Iloinen ja osaava työyhteisömme toivoo, että sinulta löytyy kehittävää työotetta, halua tehdä vahvaa yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa ja kiinnostusta lasten kohtaamiseen ratkaisukeskeisellä ja positiivisella työotteella. Tiiviinä työparina avustajan kanssa tulee olemaan erityisluokanopettaja. Henkilökohtaisen koulunkäyntiavustajan työhön kuuluu ensisijaisesti avustettavan oppilaan ja mahdollisuuksien mukaan muiden oppilaiden ohjaamista oppitunneilla ja koulupäivässä. Työaika on n. 28h/vko. Lopullinen työaika vahvistuu työn alkaessa.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTESin mukaan.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävässä on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto, muu tehtävään soveltuva koulutus tai työelämässä osoitettu osaaminen. Eduksi katsotaan kokemus lasten ja nuorten parissa työskentelystä, joustavuus sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös kelpoisuutta vailla olevat huomioidaan.
Tehtävän täytössä noudatetaan 3 kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on esitettävä rikosrekisterilain mukainen rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002).
Tehtävää haetaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta sähköisesti 22.5.2025 klo 15.00 mennessä. Mikäli et voi käyttää Kuntarekryä, hakemus ja CV voidaan lähettää myös sähköpostitse evijarven.kunta@evijarvi.fi tai Evijärven kunta, Viskarinaukio 3, 62500 Evijärvi. Haastatteluja pidetään mahdollisesti jo hakuaikana.

Ensisijaisesti Kirkonkylän koulun johtaja Sanna Polso p. 0400 533 941, sanna.polso@evijarvi.fi ja lisäksi sivistys- ja hyvinvointijohtaja Leila Qvist-Pettersson p. 044 7699 210, leila.qvist-pettersson@evijarvi.fi.
Tervetuloa Evijärvelle! Itseään suuremmassa noin 2300 asukkaan kunnassa pohjalainen yhteisöllisyys elää vahvana ja yrittäjähenki väkevänä. Evijärvellä voit nauttia turvallisesta elämästä puhtaan luonnon ympäröimänä. Meillä Evijärvellä on toimivat ja monipuoliset palvelut sekä harrastusmahdollisuudet. Rohkeasti kehittyen luomme yhdessä parempaa huomista eilisestä ponnistaen.
Sijainti
Viskarinaukio 3
62500 Evijärvi
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Evijärven kunta
Evijärven kunta
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.