Hoitaja - Kaarinan kaupunki

Hoitaja - Kaarinan kaupunki

Kaarinan kotihoidossa on avoinna hoitajan toimi, jonka tämän hetkinen sijoituspaikka on Hovirinnan alueella, jossa kotihoitoon kuuluu myös senioritalon asukkaiden kotihoito. Kotihoito on kotiin annettua hoitoa, huolenpitoa ja sairaanhoitoa. Kotihoito on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät selviydy ilman toisen henkilön apua jokapäiväisistä toiminnoista.

Kotihoitoa toteutetaan tiimityönä ja jokaisella asiakkaalla on omahoitaja. Tiimissä työskentelee sairaanhoitaja ja kahdeksan hoitajaa sekä palvelukeskuksen päiväkuntoutuksen kaksi ohjaajaa. Kotihoidossa korostuu asiakkaiden omien voimavarojen huomioiminen ja kannustaminen omatoimisuuteen.

Työ on kaksivuorotyötä, aamu- ja iltavuoroja, myös viikonloppuja. Käytössä on toiminnanohjausjärjestelmä, Lifecare-potilastietojärjestelmä ja kirjaaminen tapahtuvat osittain älypuhelimella.

Haemme kotihoitoon vanhuksia arvostavaa, yhteistyökykyistä ja kehittämismyönteistä työntekijää, jolla mielellään on kokemusta vanhustyöstä ja joka haluaa toteuttaa toimintakykyä edistävää työotetta.

Edellytämme ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.

Kelpoisuusehtona hoitajan toimeen on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto. Lisäksi edellytämme rekisteröitymistä Valviraan ja hygieniapassia. Toimessa on 6 kk:n koeaika.

Kaarinan kaupunki on savuton työpaikka.

Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun, joka järjestetään 23.9.2019

Tule parhaaseen joukkoomme.

Mikäli kiinnostuit, täytä sähköinen hakemus.

Toivomme ensisijaisesti sähköisiä hakemuksia. Kirjalliset hakemukset ja CV:n voi tarvittaessa toimittaa osoitteeseen: Sosiaali- ja terveyspalvelut, Tarja Huhtinen, PL 12, 20781 Kaarina. Kuoreen " hoitaja Hovirinta/kotihoito". Kirjallisia hakemuksia ei palauteta, eikä mahdollisia muita liitteitä huomioida.

Lisätietoja

http://www.kaarina.fi

Yksikön johtaja Minna Nieminen 0400 742046
Puhelinaika 20.8.2019 klo 14.-15.00 ja 22.8.2019 klo 9.-10.00

Kaarinan kaupunki, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Ikäihmisten palvelut, Kotihoito, Hovirinnan kotihoito
Osoite: Isännänkatu 4, 20780 Kaarina

Kaarina on lähes 34 000 asukaan kehittyvä elinvoimainen kaupunki Varsinais-Suomessa. Työllistämme noin 1800 eri alojen ammattilaista. Viimeisimmän työhyvinvointikyselymme mukaan 77 % työntekijöistämme suosittelisi meitä työnantajana. Tarjoamme hyvät koulutusmahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen. Paras paikka sinulle.

Tutustu työnantajaan