Hoitologistikko, toimi, OYS hoitologistiikka

Hakuaika päättyy  14.10.2024 14:30

Hei sinä hoitologistikko tule meidän tiimiin! Haemme Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoitologistikkoa toimeen.

Hoitologistikko huolehtii itsenäisesti hoitoyksiköiden hoitotarvikevarastosta. Hän tilaa tarvittavat tuotteet ja hyllyttää ne oikeille paikoilleen, sekä huolehtii tehtyjen tilausten jälkitoimitusten saapumisesta. Tämän lisäksi hoitologistikot keräilevät saman päivän leikkauksiin toimenpidepakkaukset, jotka sisältävät leikkauksissa tarvittavat välineet ja kertakäyttöiset hoitotarvikkeet, sekä hyllyttää välinehuollosta tulleet leikkausinstrumenttikontit toimenpidevarastoon.

Hoitologistikon yhteistyökumppaneina toimivat asiakkaat, eli hoitoyksiköt sekä varasto ja hankintapalvelut. Asiakaspalvelu on yksi hoitologistikon työn ydintehtävistä. Työ on fyysistä, itseohjautuvaa ja vaatii omatoimisuutta. Työ on tällä hetkellä päivätyötä.

Arvostamme reipasta ja aktiivista työotetta, sekä hyvää tiimi- ja asiakaspalvelutyötä. Eduksi katsotaan hoitologistiikan työkokemus.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai alan aikaisempi tutkinto tai välinehuoltajan tutkinto tai logistiikka-alan tutkinto.

Haastatteluun kutsuttavilta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.

Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.


Lisätietoja

http://www.pohde.fi

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa palveluesimies Johanna Loukkola, p. 050 524 6004 ja palveluesimies Minna Lehto, p. 040 134 4466. Sähköposti: etunimi.sukunimi@pohde.fi

Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa alueen julkisista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueella työskentelevät 18 500 työntekijää tarjoavat asukkaille entistä yhtenäisempiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan palveluita. Alan ammattilaisille tarjoamme tiiviimmän yhteistyöverkoston ja uuden tavan kehittää palveluita. Budjettimme on noin 1,7 miljardia euroa. Tutustu työnantajaan