test

Hoitotason ensihoitaja Pohjoiseen Keski-Suomeen

Hakuaika päättyy  6.2.2023 12:00

Haetaan hoitotason ensihoitajaa vakinaiseen työsuhteeseen. Ensisijainen työskentelypaikka on pohjoisen Keski-Suomen yksiköissä (varahenkilöstössä).

Tehtävässä edellytämme hoitotason ensihoitajan perustehtävän hallintaa. Ensihoitotyö on laajentunut viimeisten vuosien aikana osittain akuuttihoitotyöstä potilaan kokonaisvaltaiseen tilanarviointiin, hoitamiseen ja ohjaamiseen. Perustehtävät sisältävät esimerkiksi kykyä itsenäiseen hoidontarpeenarviointiin ja potilaan ohjaamiseen, laaja-alaisen lääkehoidon ja vaativien hoitotoimenpiteiden toteuttamiseen lääkärikonsultaation tai pysyvän kirjallisen hoito-ohjeen mukaan.

Hoitotason ensihoitajalta edellytämme, että olet koulutukseltasi ensihoitaja (AMK) tai laillistettu sairaanhoitaja ja olet suorittanut hoitotason ensihoitoon suuntautuneen, vähintään 30 opintopisteen laajuisen opintokokonaisuuden ammattikorkeakoulussa, jossa on opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukainen ensihoidon koulutusohjelma. Sinulla tulee olla myös voimassa oleva BC1-luokan ajokortti (ajo-oikeus tulee olla voimassa viimeistään työsuhteen alkaessa).

Odotamme, että olet aikaansaava, vastuuntuntoinen, joustava ja kykenet itsenäiseen työskentelyyn. Hallitset nopeasti muuttuvat tilanteet ja sinulla on hyvä paineensietokyky. Lisäksi sinulla on erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja asiakaspalveluhenkisyys kuvastaa työotettasi. Haluat jatkuvasti myös kehittyä ammatillisesti.

Meillä pääset ensihoitajana kehittämään ja kehittymään. Työ on vaihtelevaa ja monipuolista. Meillä työtä tehdään hyvällä fiiliksellä ja perehdyttäminen tehtävään on taattu. Tervetuloa osaksi meidän mukavaa työporukkaamme!

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sote-sopimuksen mukaisesti. Työsuhteessa noudatetaan yleistyöaikaa. Työvuoron pituus on pääsääntöisesti 12 tuntia.

Tehtävä alkaa 1.3.2023 tai sopimuksen mukaan. Noudatamme tehtävässä koeaikaa.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Tehtävässä vaaditaan tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa, joka tulee osoittaa hyväksytysti. Lisäksi edellytämme ajan tasalla olevaa, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vaatimaa lääkeosaamista (Love) tai sen hyväksyttyä suorittamista välittömästi työsuhteen alussa. Tehtävään valitulta pyydetään lisäksi suostumus suppean turvallisuusselvityksen ja huumetestauksen tekemiseen.

Mahdollisten haastattelujen yhteydessä tarkastamme alkuperäiset, kelpoisuutesi osoittavat todistukset.

Anssi Tuuliranta ensihoitomestari, anssi.tuuliranta(a)pelastustoimi.fi

Organisaation työpaikat

Lorem ipsum dolor

Työnantaja

Keski-Suomen hyvinvointialue aloitti toimintansa 1.1.2023 ja vastaamme noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Hyvinvointialueemme on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee yli 11 500 ammattilaista. Hyvinvointialueemme muodostuu 22 Keski-Suomen kunnasta. - Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomalaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea. Tutustu työnantajaan