Haemme Turun AMK:n Terveys ja hyvinvointi -sektorille vakituista hoitotyön perusteiden ja ikääntyneen hoitotyön asiantuntijaa opetus- ja kehittämistehtäviin.
Meillä opettajat osallistuvat aktiivisesti myös TKI-työhön eli opetusta kehittäviin ja usein monialaisiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeisiimme. Tule valmentamaan tulevaisuuden asiantuntijoita!
MITÄ ODOTAMME SINULTA?
- Toivomme osaamisprofiilisi liittyvän monipuolisesti sosiaali- ja terveysalalla sairaanhoitajan ydinosaamiseen. Lisäksi toivomme osaamista erityisesti hoitotyön perusteista, ikääntyneiden hoitotyöstä ja näyttöön perustuvasta hoitotyöstä sekä opinnäytetyön ohjauksesta.
- Tehtävä edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja vähintään kolmen vuoden alakohtaista käytännön työkokemusta korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen.
- Toivomme tutkimus- ja kehittämisosaamista sekä kykyä ja aloitteellisuutta edistää tutkimus- ja kehitystoiminnan ja opetuksen integraatiota.
- Arvostamme opetuskokemusta ammattikorkeakoulussa sekä suoritettuja 60 opintopisteen laajuisia pedagogisia opintoja. Opettajan pedagogisten opintojen puuttuminen ei kuitenkaan ole este. Tuemme sinua mielellämme opintojen suorittamisessa työn ohella.
- Arvostamme myös simulaatio-, XR- ja VR-ohjausosaamista.
- Olet rohkea, oma-aloitteinen ja innovatiivinen ryhmätoimija. Oman osaamisesi jakaminen, digitaalisten työkalujen hyödyntäminen ja toiminnan kehittäminen ovat sinulle motivaatiotekijä ja voimavara.
- Työ edellyttää suomen ja englannin kielen taitoa sekä innostusta kansainväliseen toimintaan.
MITÄ TARJOAMME?
Turun AMK:n sairaanhoidon osaamisalue tarjoaa sinulle näköalapaikan korkeakouluopetuksen, tutkimuksen ja kehittämistyön sekä työelämän rajapinnassa. Meillä saat mahdollisuuden työskennellä innostavassa ja iloisessa työyhteisössä, jossa jaamme osaamista ja teemme yhteistyötä monialaisesti.
Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työehtosopimuksen mukainen tehtävänimikkeesi on lehtori.
Arvostamme moninaisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, esimerkiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Turun ammattikorkeakoulu Oy, Terveys ja hyvinvointi -sektori, Kupittaan kampus, Turku

Lisätietoja: Koulutus- ja tutkimuspäällikkö Riitta-Liisa Lakanmaa, puh. 044 907 4580
Hakemuksen jättäminen: Jätä sähköinen hakemus kohdasta Hae työpaikkaa
Turun AMK on 12 000 osaajan yhteisö, johon kuuluu opettajia, asiantuntijoita ja opiskelijoita – eri vaiheissa uraansa olevia ammattilaisia. Rekrytoimme tulevina vuosina voimakkaasti ja etsimme uusia osaajia yhteisöömme.
Työpaikkana lupaamme vapautta ja joustavuutta kehittää ja kehittyä. Jaamme osaamistamme työkavereillemme – huipputyypeille! – emmekä lakkaa itse oppimasta uutta. Meillä työskentelee ammattilaisia sirkusopettajasta AI-osaajaan ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntijasta ensihoitotyön lehtoriin.
Turun AMK on yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista. Tarjoamme monialaisen asiantuntijaorganisaation tuen ja mielenkiintoisia työtehtäviä tulevaisuuden osaajien sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojektiemme parissa. Kansainvälisyys on meille arkipäivää ja meillä on laajat kumppaniverkostot. Työskentelemme Turussa ja Salossa viihtyisissä tiloissa, joissa on käytössä uusimmat puitteet ja laitteet niin asiantuntijatyöhön, opetukseen kuin tutkimus- ja kehitystyöhön.
Tule meille töihin.
Sijainti
Joukahaisenkatu 3
20520 Turku
Turun ammattikorkeakoulu Oy
Turun ammattikorkeakoulu Oy
Turun kaupunki
Turun kaupunki
Turun kaupunki
Turun kaupunki
Turun ammattikorkeakoulu Oy
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.