Pudasjärven kaupunki hakee HYVINVOINTIJOHTAJAA toistaiseksi voimassa olevaan virkaan.
Hyvinvointijohtaja on kaupungin johtoryhmän jäsen ja vastaa palvelualueensa toiminnasta, taloudesta ja strategisesta suunnittelusta. Työssä korostuu tehtävän monialaisuus, laajuus ja ennen kaikkea kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämisen merkitys. Uudessa kaupungin hyvinvointi- ja elinvoimaorganisaatiossa palveluasenne ja asiakasnäkökulma on nostettu muutoinkin tarkastelun keskiöön. Oikea-aikaisilla ja laadukkailla palveluilla on mahdollisuus vaikuttaa laajasti kaiken ikäisten kuntalaisten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen.
Vuoden 2026 alusta voimaan tulevan organisaatiomuutoksen myötä Pudasjärven kaupungin toimialarakenne muuttuu palvelualueiksi. Osaamisen ja hyvinvoinnin palvelualuetta johtaa jatkossa hyvinvointijohtaja. Palvelualue on resursseiltaan selvästi kaupungin suurin ja merkittävin.
Osaamisen ja hyvinvoinnin palvelualueella toimivat 1.1.2026 alkaen muun muassa Pudasjärven kaupungin esi- ja perusopetus, lukiokoulutus, varhaiskasvatus, vapaa-aika, liikunta-, kulttuuri-, nuoriso- ja kansalaisopiston palvelut. Myös kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, järjestöyhteistyön ja vaikuttamistoimielinten toimintaa hoidetaan palvelualueen kautta.
Hyvinvointijohtaja toimii hyvinvointivaliokunnan esittelijänä ja hän vetää myös osaamisen ja hyvinvoinnin johtoryhmää, johon kuuluvat hänen lisäkseen hyvinvointipäällikkö, johtava rehtori ja varhaiskasvatuspäällikkö. Hyvinvointijohtaja toimii myös kansalaisopiston rehtorina.
Edellytämme tulevalta hyvinvointijohtajalta riittävää talousosaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta esihenkilötyöstä. Arvostamme lisäksi tehtäväalueen laajaa tuntemusta ja kokemusta aiemmista vastaavista tehtävistä. Kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto sekä asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998, 2 § mukainen rehtorin kelpoisuus.
Kaupunginvaltuusto valitsee palvelualuejohtajan ja toistaiseksi voimassa olevan viran aloitusajankohta on aikaisintaan 1.10.2025 tai sopimuksen mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan (6) kuukauden koeaikaa. Tehtäväkohtainen kokonaispalkka on 6165 euroa. Hakija voi halutessaan esittää oman palkkatoiveen. Virka on haettavana Kuntarekryssä 20.8.2025 klo 16:00 saakka.
Osana rekrytointiprosessia saatamme teettää hakijoilla lisätehtäviä ja/tai käyttää soveltuvuusarviointia.
Pudasjärven kaupunki hakee HYVINVOINTIJOHTAJAA toistaiseksi voimassa olevaan virkaan.
Hyvinvointijohtaja on kaupungin johtoryhmän jäsen ja vastaa palvelualueensa toiminnasta, taloudesta ja strategisesta suunnittelusta. Työssä korostuu tehtävän monialaisuus, laajuus ja ennen kaikkea kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämisen merkitys.
Vuoden 2026 alusta voimaan tulevan organisaatiomuutoksen myötä Pudasjärven kaupungin toimialarakenne muuttuu palvelualueiksi. Osaamisen ja hyvinvoinnin palvelualuetta johtaa jatkossa hyvinvointijohtaja. Palvelualue on resursseiltaan selvästi kaupungin suurin ja merkittävin.
Osaamisen ja hyvinvoinnin palvelualueella toimivat 1.1.2026 alkaen muun muassa Pudasjärven kaupungin esi- ja perusopetus, lukiokoulutus, varhaiskasvatus, vapaa-aika, liikunta-, kulttuuri-, nuoriso- ja kansalaisopiston palvelut. Myös kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, järjestöyhteistyön ja vaikuttamistoimielinten toimintaa hoidetaan palvelualueen kautta.
Hyvinvointijohtaja toimii hyvinvointivaliokunnan esittelijänä ja hän vetää myös osaamisen ja hyvinvoinnin johtoryhmää, johon kuuluvat hänen lisäkseen hyvinvointipäällikkö, johtava rehtori ja varhaiskasvatuspäällikkö. Hyvinvointijohtaja toimii myös kansalaisopiston rehtorina.
Edellytämme tulevalta hyvinvointijohtajalta riittävää talousosaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta esihenkilötyöstä. Arvostamme lisäksi tehtäväalueen laajaa tuntemusta ja kokemusta aiemmista vastaavista tehtävistä. Kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto sekä asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998, 2 § mukainen rehtorin kelpoisuus.
Kaupunginvaltuusto valitsee palvelualuejohtajan ja toistaiseksi voimassa olevan viran aloitusajankohta on aikaisintaan 1.10.2025 tai sopimuksen mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan (6) kuukauden koeaikaa. Tehtäväkohtainen kokonaispalkka on 6165 euroa. Hakija voi halutessaan esittää oman palkkatoiveen. Virka on haettavana Kuntarekryssä 20.8.2025 klo 16:00 saakka.
Osana rekrytointiprosessia saatamme teettää hakijoilla lisätehtäviä ja/tai käyttää soveltuvuusarviointia.
Lisätietoja: kaupunginjohtaja Tomi Timonen (lomalla 7.7.-3.8.), p. 050 454 8230, tomi.timonen@pudasjarvi.fi, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anni-Inkeri Törmänen (lomalla 25.6.-1.7.), p. 040 545 7162, anni-inkeri.tormanen@pudasjarvi.fi
Pudasjärvi on aito luonnonläheinen kyliensä kaupunki, joka perustaa menestyksensä omiin vahvuuksiinsa. Panostamme ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia edistäviin palveluihin kaikissa ikäryhmissä. Palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä lähtökohtinamme ovat asiakaslähtöisyys, osallisuus ja ihmisten arjen kokonaisvaltainen toimivuus.
Pudasjärvi, Suomen hirsipääkaupunki on noin 7400 asukkaan kehittyvä maaseutukaupunki Oulun läheisyydessä. Luonto, Syötteen matkailukeskus, kansallispuisto ja modernit hirsirakenteiset palvelurakennukset ovat tunnettuja kansallisesti ja kansainvälisesti.
Sijainti
Pl 10, Varsitie 7
93100 Pudasjärvi
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Pudasjärven kaupunki
Pudasjärven kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.