Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Näytä lisää

Turun pääkirjastoon haetaan informaatikkoa vakituiseen työsuhteeseen 1.12.2024 alkaen.

Informaatikko vastaa lasten lukutaitotyön koordinaatiosta sekä siihen liittyvän toiminnan kehittämisestä. Hän työskentelee verkostoissa, tekee laajasti yhteistyötä niin kaupungin sisällä kuin sen ulkopuolellakin, esimerkiksi koulujen kanssa. Informaatikon tehtävänä on huomioida erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten lukutaidon tukeminen. Tehtävässä tehdään monimuotoista asiakaspalvelua ja informaatikko toimii lasten tiimin tiiminvetäjän sijaisena. Työ sisältää ilta- ja viikonloppuvuoroja.

Informaatikon tehtävän hakuaikaa jatketaan tällä ilmoituksella, ensimmäisen hakukierroksen hakemukset huomioidaan valintaa tehtäessä.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen (35 ov) laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

Työ edellyttää ratkaisukeskeistä tiimityöntekijää, joka työskentelee itsenäisesti ja oma-aloitteisesti. Löytyyhän sinulta aitoa innostusta ja luovaa otetta lasten kanssa työskentelyyn. Kirjavinkkaus on sinulle tuttua toimintaa.

Arvostamme kokemusta ryhmien vetämisestä, lasten kanssa työskentelystä sekä verkostojen luomisesta.

Meillä on idearikas tiimi, jossa luovuutesi pääsee esiin! Viihtyisä työpaikka Turun sydämessä, Aurajoen rannalla inspiroi ja innostaa tekemään uutta. Informaatikkona olet oman työsi paras asiantuntija, joka pääsee kehittämään palveluja lasten parhaaksi.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.


Lisätietoja

http://www.turku.fi

Yhteystietomme

Sanna Hernelahti ja Katriina Koivusalo,
etunimi.sukunimi@turku.fi

Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Tietoa organisaatiosta

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä, jolla on yli 6 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.

Turun kaupunki on savuton työpaikka.

Sijainti
Linnankatu 2
20100 Turku

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
  • Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.