Skip to main content
test

Etsimme museoalan ammattilaista Kajaanin taidemuseon intendentin sijaiseksi ajalle 24.10.2022-23.4.2023 (mahdollisuus työsuhteen jatkumiseen).

Kajaanin taidemuseo toimii funkistyylisessä entisessä poliisitalossa kaupungin keskustassa. Toiminnassamme painottuvat nykytaide, yhteisöllisyys ja saavutettavuus. Olemme kuuden vakituisen työntekijän tiimi, joka työskentelee tiiviissä yhteistyössä, tavoitteena tehdä hyvää yleisötyötä.

Intendentin toimenkuva on monipuolinen ja työ itsenäistä. Tehtäviisi kuuluvat näyttelytoiminnan suunnittelu ja toteutus, tiedottaminen ja viestintä sekä yleisö- ja kokoelmatyö. Olet mukana taidekasvatustiimissämme ja hoidat vastuualueesi yhteistyössä museonjohtajan ja muun henkilökunnan kanssa.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kuvataiteen ja taidemuseoalan sekä taidekentän tuntemusta. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavuutta, yleisötyön osaamista ja ratkaisukeskeistä työotetta. Myös verkkoviestinnän ja sosiaalisen median taidot ovat hallussasi. Taidekokoelmamme kasvaa sijaisuuden aikana, joten kokemus kokoelmatyöstä ja organisointikyky ovat eduksi.

Kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto, jossa on pääaineena taidehistoria tai taidekasvatus, arvosana taidehistoriassa on välttämätön. Sinulla on myös arvosana museologiassa ja/tai kokemusta taidemuseotyöstä. Hyvä kirjallinen ja suullinen suomen ja englannin kielen taito on välttämätön, muu kielitaito katsotaan eduksi.

Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan 1 kuukauden koeaikaa.

Hae tehtävää sähköisesti 30.9.2022 klo 15.00 mennessä osoitteessa www.kuntarekry.fi, postitse hakemukset voi lähettää osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani, kuoreen merkintä "intendentin sijaisuus".


ASTU KAJAANIN AIKAVYÖHYKKEELLE

Kajaani sijaitsee keskellä Suomea toimivien liikenneyhteyksien, upeiden vaaramaisemien ja vesistöjen ympäröimänä. Viihtyisää kaupunkiympäristöä kehitetään ja hoidetaan jatkuvasti kuntalaisten iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.

On todistettu, että Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa siitä kertyy paljon ylimääräistä aikaa. Aikaa tehdä sitä mitä olet aina halunnut tehdä. Aikaa kasvaa ja unelmoida.

Kyseessä onkin ihan oma aikavyöhykkeensä, jolla on mahdollista toteuttaa asioita, joista monissa kaupungeissa voi vain haaveilla. Kajaanin aikavyöhyke sopii sinulle, joka haluat harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Toteuttaa itseäsi, saada asioita aikaan työelämässä ja viettää aikaa perheesi kanssa. Täällä sinun ei tarvitse valita tärkeiden asioiden väliltä.

Lue lisää elämästä Kajaanissa: www.kajaani.fi/267

Lisätietoja

http://www.kajaani.fi
https://www.kajaani.fi/kulttuuri-ja-liikunta/kajaanin-taidemuseo/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Taidemuseon johtaja Pirjo Immonen, 044 7100 461, etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Lisätietoja

Kajaanin taidemuseo

Kajaani on 37 000 asukkaan Kainuun maakuntakeskus ja maakunnan korkeimman osaamisen, monipuolisimman elinkeinoelämän sekä erikoiskaupan ja palvelujen keskus. Kajaanin kaupungin 2 000 hengen henkilöstö on osaavaa ja muutosvalmista.

Lyhyet välimatkat takaavat, että Kajaanissa arki on helppoa ja sujuvaa. Vahvuutemme on neljä vuodenaikaa ja luonto on lähellä aivan kaupungin ytimessäkin, lännessä avautuu Kainuun meri, Oulujärvi.

Kajaani on pitkät perinteet omaava kulttuurikaupunki. Eino Leino ja Elias Lönnrot liittyvät tiiviisti kaupungin historiaan. Laajat harrastusmahdollisuudet tanssista hiihtoon täyttävät vapaa-ajan tarpeet ja naapurissa Vuokatissa on maan suurin ja monipuolisin vapaa-ajan ja matkailun keskus.


Osoite: Linnankatu 14, 87100 Kajaani

Sinulle suositellut työpaikat