Skip to main content
test

Haemme toistaiseksi voimassa olevaan virkaan Ylä-Savon jätehuoltolautakunnan toiminta-alueelle jätehuoltopäällikköä.
Toiminta-alueena on Iisalmen ja Kiuruveden kaupunki sekä Vieremän, Lapinlahden, Sonkajärven, Pielaveden ja Keiteleen kunnat. Isäntäkuntana toimii Iisalmen kaupunki.

Jätehuoltopäällikön työtehtäviin kuuluvat mm. jätehuollon järjestämisen viranomaistehtävät sekä näihin tehtäviin liittyvät seuranta- ja kehittämistehtävät ja sidosryhmäyhteistyö. Lisäksi jätehuoltopäällikkö toimii jätehuoltolautakunnan valmistelijana ja esittelijänä. Työ sisältää asiakasneuvontaa ja edellyttää oman auton käyttöä. Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava aiempi soveltuva opistoasteinen tutkinto tai teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu tutkinto ja soveltuva kokemus.

Arvostamme aiempaa kokemusta jätehuollon toimintaympäristöstä sekä kokemusta hallintoasioiden työtehtävistä. Lisäksi pidämme tärkeänä kokemusta asiakaspalvelutyöstä, hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä oma-aloitteiseen työskentelyyn, organisointitaitoa, hyviä ICT-taitoja sekä hyvää kirjallista ja suullista esitystaitoa.

Palkkaus määräytyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävän tehtäväkohtainen palkanosa on 3 588,15 €/kk. Lisäksi maksetaan työkokemuksen määrään perustuvaa ammattialalisää max. 8 %, joka lasketaan tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Työntekijällä on myös mahdollisuus saada puolen vuoden päästä työsuhteen alkamisesta henkilökohtaisen työnsuorituksen arviointiin perustuvaa henkilökohtaista lisää

Valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Virkaan hakeutuvien voidaan edellyttää osallistuvan erilliseen soveltuvuusarviointiin.

Hakemus tulee tehdä ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 30.6.2022 klo 15.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset. Mahdollinen kirjallinen hakemus liitteineen tulee toimittaa em. määräaikaan mennessä osoitteeseen: Iisalmen kaupunki, kirjaamo, PL 10, 74101 Iisalmi.

Valintaprosessiin liittyy myös haastatteluja. Haastattelut pidetään elokuussa 2022. Haastatteluun kutsuttavat saavat erillisen haastattelukutsun elokuun alkupäivinä.

Iisalmessa, 30.5.2022
Ylä-Savon jätehuoltolautakunta

Lisätietoja

http://www.iisalmi.fi/rekry
https://www.jatehuoltolautakunta.fi/topmenu/Ajankohtaista

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Toimialajohtaja Kari Nissinen, puh. 040 669 1005, kari.nissinen(at)iisalmi.fi.
Sähköiseen lomakkeeseen liittyvissä kysymyksissä: henkilöstöasiantuntija Sanna Kouvalainen, sanna.kouvalainen(a)iisalmi.fi, puh. 040 489 4025.

Lisätietoja

Iisalmen kaupunki, Tekninen toimiala

Me Iisalmessa rakennamme yhdessä onnellisten ihmisten ja hyvinvoivien yritysten kotikaupunkia.

Tullessasi töihin Iisalmen kaupungille, pääset tekemään merkityksellistä työtä osaavassa ja innostavassa yhteisössä - työtä, jolla mahdollistetaan ihmeitä.


Osoite: Pohjolankatu 14, 74100 Iisalmi
Iisalmen kaupunki - Savuton työpaikka Iisalmen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja

Sinulle suositellut työpaikat