Skip to main content
test
Johtava rakennustarkastaja - Lempäälän kunta

Haemme nyt sinua, rakennusalan ammattilainen, Lempäälän kunnan johtavan rakennustarkastajan virkaan syyskuusta 2022 alkaen.

Laadukas rakennusvalvonta on yksi Lempäälän kunnan kehittymisen kulmakivistä. Kasvukuntana Lempäälässä on monipuolisesti erilaisia rakentamisen hankkeita uimahallista asuntomessuihin. Työpisteenämme toimii uusi kuntakeskukseen valmistunut Lempäälä-talo. Työssä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön.

Tehtävänkuva:
Johtavan rakennustarkastajan tehtävänä on vastata rakennusvalvonnan toiminnasta ja sen kehittämisestä sekä rakennusvalvonnan lupa-, katselmus- ja valvontatehtävistä. Johtavana rakennustarkastajana toimit viranomaislautakunnan esittelijänä rakennusvalvonnan asioissa. Lempäälän kunnan rakennusvalvonta kuuluu viranomaislautakunnan alaisuuteen ja johtavan rakennustarkastajan esimiehenä toimii ympäristöpäällikkö. Tukenasi on ammattitaitoinen ja hyvä työyhteisö.

Meille tärkeää on asenteesi ja motivaatiosi työn tekemiseen sekä kuntamme pitkäjänteiseen kehittämiseen. Laadukas asiakaspalvelu ja yhdessä tekeminen ovat arvojamme.

Edellytämme:
Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai maankäyttö- ja rakennusasetuksen siirtymäsäännöksen mukainen pätevyys (MRA 108 §). Lisäksi edellytämme riittävää kokemusta rakennussuunnittelun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä (MRA 4 §). Hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito ovat tehtävän menestyksekkään hoitamisen edellytyksiä. Lisäksi edellytämme työssä tarvittavien tietoteknisten järjestelmien ja ohjelmistojen hallintaa tai kykyä niiden nopeaan omaksumiseen sekä oman auton käyttömahdollisuutta.

Arvostamme:
Tehtävään valittavan eduksi luemme perehtyneisyyden maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä rakentamiseen liittyviin määräyksiin. Odotamme, että olet asiakaspalveluhenkinen ja haluat kehittää rakennusvalvontaa asiakaslähtöisesti. Arvostamme myös kokemusta johtamis- ja kehittämistehtävistä.

Muut tiedot:
Johtavan rakennustarkastajan valinnan tekee viranomaislautakunta. Valittavan on ennen valinnan vahvistamista toimitettava Lempäälän kunnan työterveyshuollon antama hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Koeaika on 6 kk.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa (p. 050 383 9608): 27.6. klo 9-11 ja 30.6. klo 13-15 sekä vs. ympäristöpäällikkö Elina Laukkanen (p. 040 133 7257) ajalla 26.7-29.7.

Lisätietoja

Lempäälän kunta, Yhdyskunnan palvelualue

Lempäälä on kasvava ja kehittyvä yli 24.000 asukkaan kunta. Kuntastrategiamme visio on Kunta, joka sanoo kyllä. Lempäälä on myönteinen keskustelukumppani, joka saattaa asiat loppuun. Olemme tavoitettavissa, puhumme avoimesti ja löydämme ratkaisut yhdessä.


Osoite: Manttaalitie 15, 37500 Lempäälä
Lempäälän kunta - Savuton työpaikka Lempäälän kunta - Vastuullinen kesätyönantaja Lempäälän kunta - UNICEF lapsiystävällinen kunta Lempäälän kunta - Vastuullinen työnantaja Lempäälän kunta - Panostamme perehdytykseen Introlla Lempäälän kunta - Hyvän mielen työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat