Johtava sosiaalityöntekijä - Oulaisten kaupunki

Johtava sosiaalityöntekijä - Oulaisten kaupunki

Johtavan sosiaalityöntekijän virka on haettavana 1.3.1.2019 kello 14 mennessä.

Johtava sosiaalityöntekijä toimii sosiaalityön, lasten ja perheiden palvelujen, vammaispalvelujen ja toimeentuloturvan toiminta-alueiden esimiehenä sekä perheneuvolan lähiesimiehenä. Johtava sosiaalityöntekijä hoitaa myös lastenvalvojan tehtävät. Sosiaalityön tulosyksikössä työskentelee johtavan sosiaalityöntekijän lisäksi kolme sosiaalityöntekijää, sosiaaliohjaaja, palvelusihteeri ja kolme perhetyöntekijää.

Johtavan sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu vastata sosiaalityön toimintakokonaisuuden taloudesta, raportoinnista ja muusta esimiestyöstä. Tehtävään kuuluu lisäksi päihde- ja mielenterveyspalvelujen erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden sosiaalityö ja palveluasuminen. Johtava sosiaalityöntekijä osallistuu vuorollaan virka-ajan ulkopuoliseen sosiaalipäivystykseen. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja itsenäistä työotetta. Lisäksi toivomme laaja-alaista ja vahvaa sosiaalityön kokemusta ja kokemusta esimiestyöstä.

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3 §:n ja 7§:n mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys (ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä).

Virkasuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Virkaan valitun on ennen tehtävän vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Virkasuhteessa noudatamme 6 kk:n koeaikaa.
Virasta tehtäväkohtainen palkka on 4000 euroa ja hakija voi esittää oman palkkatoiveensa hakemuksessaan.

Lisätietoja

http://www.oulainen.fi

Hakemukset tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta, myös opinto- ja työtodistukset, www.kuntarekry.fi.
Lisätietoja antaa ma. johtava sosiaalityöntekijä Raija Saarenpää p. 044 4793 281 . Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)oulainen.fi.

Perusturvakeskus
Osoite: Reservikomppaniankatu 7-9, Oulainen

Oulaisten kaupunki on n. 7500 asukkaan virkeä, nuorekas ja kompakti kaupunki. Kaupunkiin on hyvät liikenneyhteydet ja kaupungin elinvoimassa korostuvat alueelliset sairaanhoidon, terveydenhuollon, kuntoutuksen ja koulutuksen palvelut. Kaupungissa on vireää teollisuutta ja monipuoliset vapaa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuudet.

Tutustu työnantajaan