Skip to main content
test
JOPO-ohjaaja - Lopen kunta

Haemme Lopen yhtenäiskoulun joustavan perusopetuksen ryhmään JOPO-ohjaajaa. JOPO-ohjaajan työtehtävissä menestymistä tukee kasvatus- ja sosiaalialan koulutus ja työkokemus. JOPO-ohjaaja voi olla koulutukseltaan esimerkiksi nuoriso- tai vapaa-ajan ohjaaja, sosiaaliohjaaja, sosionomi tai yhteisöpedagogi.

Joustavan perusopetuksen luokka, eli JOPO-luokka, toimii yleisopetuksen tavoittein ja opetus noudattaa perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Työskentelyssä painottuvat toiminnallisuus, monialaisuus, oman elämän ja työelämän hallinta sekä TOP- eli työssäoppimisjaksot.

JOPO-ohjaaja toimii JOPO-opettajan työparina ja hänen työnkuvansa on monipuolinen. JOPO-ohjaajan työhön kuuluu esimerkiksi oppilaiden ohjaaminen, yksilöllinen tukeminen ja hyvinvoinnin edistäminen, työssäoppimisjaksoihin liittyvät järjestelyt ja arviointikeskustelut sekä opintokäyntien järjestely. JOPO-ohjaaja osallistuu kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja hänen tehtäviinsä kuuluu myös osallistua koulutyön toiminnan valmisteluun sekä opetuksen ja tukipalveluiden järjestämiseen yhdessä opettajan ja koulun muun henkilökunnan kanssa. JOPO-ohjaajan ammatillisen toiminnan tulee olla aloitteellista ja aktiivista.

Työaika on 38,25 h/vko. Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) ja kunnassa tehdyn työn vaativuuden arvioinnin mukaan. Hinnoittelutunnus on 02VAP050 ja tehtäväkohtainen palkka on 2319,39€.

Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Lisätietoja

http://www.loppi.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa Lopen yhtenäiskoulun rehtori Erika Kauppi-Nykänen 040 330 6187, erika.kauppi-nykanen@loppi.fi

Lisätietoja

Lopen kunta, Sivistystoimi

Loppi on Kanta-Hämeen maakunnan eteläisin, vajaan 8 000 asukkaan elinvoimainen kunta, jonka palveluksessa on noin 400 työntekijää. Lopen kunta on luotettava työnantaja, joka huolehtii henkilöstönsä työhyvinvoinnista sekä tarjoaa henkilöstölleen hyvän työpaikan kaikissa työuran ja elämän vaiheissa. Lopen kunta on savuton työnantaja.


Osoite: Opintie 2-4, 12700 Loppi
Lopen kunta - Savuton työpaikka Lopen kunta - UNICEF lapsiystävällinen kunta

Sinulle suositellut työpaikat