
Jatkamme kaavoittajan hakuaikaa
Kaavoittaja työskentelee teknisissä palveluissa, ympäristölautakunnan alaisuudessa. Hän toimii maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana kaavoittajana.
Kaavoittaja keskeisinä tehtävinä ovat asemakaavojen ja yleiskaavojen valmistelu, lautakunnan päätöksien valmistelu ja -esittely sekä mm. ranta-asemakaavojen ohjaaminen. Lisäksi tehtävään kuuluu kaupunkikuvan ohjaaminen ja neuvonta sekä vuorovaikutuksen järjestämiseen liittyvät tehtävät, vetovoimaisten yritysalueiden monipuoliset suunnittelutehtävät sekä tarvittaessa osallistuminen kaupungin kehityshankkeisiin ja työryhmiin. Arvostamme kaupunkikuvallista osaamista ja näkemystä sekä oma-aloitteista ja itsenäistä työskentelyotetta.
Viran kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aiempi tutkinto sekä tehtävän vaativuuden edellyttämä riittävä kokemus asema- ja yleiskaavojen ja niihin liittyvien asiakirjojen laadinnasta. Eduksi luemme kaavanlaatijan pätevyyden sekä työkokemuksen vastaavista kuntatehtävistä. Edellytämme asiakas- ja kehittämislähtöistä toimintatapaa ja sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista hallintaa sekä suunnitteluohjelmien käyttötaitoja. Kaavoituksessa on käytössä AutoCad-pohjainen YtCad- ja M-Color- suunnitteluohjelmat. Tarjoamme mielenkiintoiset ja vaihtelevat työtehtävät.
Työ alkaa sopimuksen mukaisesti. Virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Hakija voi halutessaan esittää palkkatoiveen. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Virassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Valitun on ennen virkasuhteen alkamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Ikaalisten kaupunki on savuton työpaikka.
Hakemus Kuntarekry-järjestelmän (www.kuntarekry.fi) välityksellä 12.6.2023 klo 15 mennessä.
Kuntarekry.fi:n kautta aiemmin jätetyt hakemukset otetaan huomioon.
Lisätietoja tehtävästä antaa
Tekninen johtaja Satu Rask
Puh. 044 730 1262
satu.rask@ikaalinen.fi
Lisätietoja
http://www.ikaalinen.fi
http://www.ikaalinen.fi/asuminen-ja-ymparisto/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kaavoittaja-533534/
- Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- 533534
- Sopimuksen mukaisesti.
- Kunnallisen teknisen henkilöstön (TS)
- 23.5.2023 - 12.6.2023 15:00
- Tekninen alaKaavoitus ja rakentaminenPirkanmaaIkaalinenKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Tekninen johtaja Satu Rask, puh 044 730 1262satu.rask@ikaalinen.fi
Lisätietoja
Työnantaja
Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelutOsoite: Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen