Haemme Kummun koululle käsityön tuntiopettajan sijaista ajalle 4.8.2025 - 3.2.2026. Tehtävä saattaa jatkua kevätlukukauden 2026 loppuun saakka. Opetusta opettajalla on alustavan suunnitelman mukaan 25h/vko, luokka-asteille 4-9.
Tule Kummun koulun osaavaan joukkoon!
Outokummun kaupungin Kummun kouluun haetaan käsityön tuntiopettajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen alkaen 4.8.2025.
Kummun koulu on vuosiluokille E - 9 perusopetusta antava yhtenäiskoulu, jossa kasvatetaan lapsia ja nuoria yhdessä. Kummun koulussa on noin 620 oppilasta ja henkilökuntaa on kahdeksankymmentä. Koulussamme toimii yleisopetusryhmien rinnalla myös yhteisopettajuus- ja integraatioluokkia. Kansainvälistyvän koulumme uudet oppimisympäristöt, pedagogiset ratkaisut ja ammattitaitoinen henkilöstö tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet työskennellä moniammatillisen työyhteisön jäsenenä.
Haemme joukkoomme ammattitaitoisia käsityön opettajaa, joka haluaa kehittää opetussuunnitelman mukaista toimintatapaa. Toivomme hakijalta hyviä vuorovaikutustaitoja, tahtoa tehdä työtä yhdessä, halua kehittää opetusta, innostusta erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen sekä innovatiivista työotetta yhtenäiskoulussamme.
Arvostamme monipuolista koulutusta, pedagogista osaamista ja kehittämis- ja kehittymishalukkuutta. Tärkeää on lapsilähtöinen ja positiivinen toimintatapa. Koulussamme on toimiva tiimirakenne ja edellytämme, että olet valmis ottamaan vastuullisesti osaa koulumme eri tiimeihin ja toimimaan aktiivisena työyhteisömme jäsenenä.
Palkkaus on OVTES:n ja kelpoisuusvaatimukset asetuksen (986/1998) mukaiset. Hakemus toimitettava kuntarekry.fi -palvelun kautta. Alkuperäiset kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Tehtävään valitun on toimitettava lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote sekä todistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävän alkuvaiheessa on 3 kk:n koeaika.
Outokummun kaupunki on savuton kunta.

https://peda.net/outokumpu/kummun-koulu
Rehtori Tiina Sirkka 0447559441, tiina.sirkka@edu.outokummunkaupunki.fi
https://peda.net/outokumpu/kummun-koulu
Outokumpu – sopivan lähellä ja sopivan kaukana
Outokummun kaupunki on noin 6 500 asukkaan kunta Pohjois-Karjalassa, valtatie 9:n varrella. Matkaa maakuntakeskus Joensuuhun on vain n. 45 km ja naapurimaakunnan puolelle Kuopioon n. 90 km.
Outokumpu on tunnettu muun muassa kansallisesti merkittävästä kaivoshistoriastaan ja teollisista perinteistään, rikkaasta kulttuuritarjonnastaan sekä hyvistä lähiliikunta- ja harrastusolosuhteistaan.
Outokummun 7 ihmettä
1. Hyvin hoidettu talous: 12 miljoonan ylijäämä vuonna 2024.
2. Kehittyvää teollisuutta: lähes 1 000 teollista työpaikkaa.
3. Koulutusta: 600 opiskelijan Riveria-ammattioppilaitos, oma lukio ja täysin uusittu peruskoulu, seudullinen kansalaisopisto ja musiikkiopisto-
4. Matkailuvaltti: Outokummun vanhan kaivoksen matkailuihme.
5. Luonto: Suomen paras uimaranta, Särkiselkä sekä erä- ja luontokeskus.
6. Urheiluinfra kunnossa: jäähalli, uimahalli, ulkokuntosali ja muut suorituspaikat kunnossa.
7. Kulttuuri elää: oma kulttuuritalo ja runsaasti erilaista tarjontaa.
Sijainti
Koulukatu 6
83500 Outokumpu
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Outokummun kaupunki
Outokummun kaupunki
Outokummun kaupunki
Outokummun kaupunki
Riveria
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.