Skip to main content
test
Kasvatusohjaaja perusopetukseen - Jyväskylän kaupunki

Haemme Jyväskylän kaupungin perusopetukseen

KASVATUSOHJAAJAA

määräaikaiseen tehtävää ajalle 7.8.2023 - 1.6.2024. Tehtävä sijoittuu Tikan ja Nenäinniemeen kouluun.

Tikan koulu sijaitsee 5 km Jyväskylän keskustasta, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Koulussa toimivat vuosiluokat 1-6. Hallinnollisesti Tikan kouluun kuuluu myös Nenäinniemen päiväkotikoulu, jossa opiskelee neljä perusopetusryhmää vuosiluokilla 1-3. Yhteensä Tikan ja Nenäinniemen kouluissa on noin 460 oppilasta. Kouluissa työskentelee tällä hetkellä 28 opettajaa ja kuusi vakituista ohjaajaa.

Kasvatusohjaaja työskentelee yksilö-, ryhmä- sekä luokkatasolla. Kasvatusohjaaja osallistuu koulun oppilashuoltotyöhön sekä tukee opettajia kasvatustyössä toimien yhteistyössä huoltajien ja eri sidosryhmien kanssa. Kasvatusohjaajan tehtävän keskiössä on oppilaiden koulunkäynnin, oppimisen, kasvun, kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisen sekä vaikeuksien ennaltaehkäisy yhdessä koulun ja oppilashuollon henkilöstön sekä huoltajien kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto (esim. sosionomi, yhteisöpedagogi). Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä joustavaa työotetta. Toivomme sinulta koulumaailman ja oppiaineiden sisältöjen tuntemusta sekä oppilaslähtöistä työskentelyotetta. Toivomme sinulta myös vahvaa ja kehittävää näkemystä kasvatusohjaajan tehtäväkentästä. Eduksi katsomme osaamisen ja/tai kokemuksen kasvatusohjaajana toimimisesta, tunne- ja turvataitokasvatuksesta sekä nepsy-valmennuksesta.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Viikoittainen työaika 34-38,35 h/vko. Tehtäväkohtainen palkka kokoaikaisessa tehtävässä 2524,90 €/kk.

Tehtävässä aloitus 7.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.

Haastattelut aloitetaan mahdollisesti jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä - jätäthän siis hakemuksesi pikaisesti!

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Rehtori Juhana Autio, puh. 050 561 4581
sähköposti: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

Lisätietoja

Perusopetus

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on yli 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.


Osoite: 40100 Jyväskylä
Jyväskylän kaupunki - Savuton työpaikka Jyväskylän kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta

Sinulle suositellut työpaikat