test

Kätilö, Ivalo

Hakuaika päättyy  18.12.2023 15:00

Pohjois-Lapin perusterveyden hoitoyksikössä Ivalossa on haettavana kätilön tehtävä.
Tehtävän tämänhetkinen sijoituspaikka on terveyskeskuksen akuutti- ja kuntoutusosasto Ivalossa.

Tule töihin kätilöksi Suomen suurimpaan kuntaan, joka on myös yksi Suomen kansainvälisimmistä matkailukunnista. Inarin avara ja alkuperäinen luonto tekee kunnasta vetovoimaisen matkailukohteen. Inarin metsä- ja tunturimaisemia halkovat lukuisat vesistöt, jotka virtaavat Jäämereen.

Kätilön tehtävään kuuluu mm. synnyttäjien tutkiminen ja saattaminen keskussairaalaan sekä oman kiinnostuksen mukaan myös äitiyshuollon sijaisuudet äitiysneuvolassa. Kätilö toimii muuna aikana sairaanhoitajan tehtävissä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukaan.
Hakijalta edellytetään kätilön tutkintoa, kätilötyöhön suuntautumista ja/tai erillisiä kätilötyön opintoja.

Tehtävä täytetään sopimuksen mukaan. Kyseessä on jaksotyö ja työ on kolmivuorotyötä. Palvelusuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka määräytyvät SOTE sopimuksen mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus (T-lomake) terveydentilastaan.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekry-palvelussa. Hakuaikaa on jatkettu 18.12.2023 klo 15:00 saakka. Tehtävää aiemmin hakeneiden hakemukset otetaan huomioon tehtävää täytettäessä.


Lisätietoja

https://lapha.fi

Osastonhoitaja Maija Valjakka, p. 0400 437 015 tai vs. osastonhoitaja Katja Bogdanoff, p. 040 684 0658.

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja

Lapin hyvinvointialue Lapin hyvinvointialueen toiminta jakautuu viiteen eri toimialaan: sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, pelastuspalvelut, hallinto- ja tukipalvelut sekä kehittämis- ja strategiapalvelut. Hyvinvointialueemme on maantieteellisesti Suomen laajin ja pohjoisin; toimimme 17 kunnan (Enontekiö, Inari, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ranua, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Utsjoki, Ylitornio) ja neljän kaupungin (Kemi, Kemijärvi, Tornio, Rovaniemi) alueella. Meillä työskentelee lähes 8000 sote- ja pelastusalan ammattilaista. Palvelemme noin 179 000 asukasta sekä Lapin matkailijoita. Meillä voit käyttää neljää kieltä; suomi, pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame. Maakuntaamme leimaavat hyvä yhteishenki, pitkät välimatkat, tiivis rajayhteistyö Ruotsin ja Norjan kanssa sekä monipuolinen elinkeinorakenne. Tutustu hyvinvointialueeseemme: www.lapha.fi #LapinHyvinvointialue #RakkauestaLappiin #huippuhommissa #parhaattyökaverit #parhaatasiakkaat #hyvinvointialue #Lappi Seuraa meitä somessa: facebook.com/lapinhyvinvointialue | YouTube @lapinhyvinvointialue | Linkedin @Lapin hyvinvointialue | Twitter @Lapinhyvinvoint

Tutustu työnantajaan