Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Kankaanpään kaupunki jatkaa KAUPUNGINGEODEETIN VIRAN hakuaikaa

Kaupungingeodeetti toimii kaupunkisuunnittelu tulosalueen mittaus- ja kiinteistötoimen palvelukokonaisuuden vetäjänä. Tehtäväkenttään kuuluu maanhankinta ja tonttienluovutus, maastomittauspalvelut, kiinteistönmuodostus, maaomaisuuden hallinta ja kartta- ja paikkatietotoiminta. Palvelukokonaisuuteen kuuluu kaupungingeodeetin lisäksi viiden kokeneen ammattilaisen tiimi, jonka toimintaa kaupungingeodeetti johtaa.
Virkaan valittavan kelpoisuusvaatimuksena on maanmittausalan AMK-insinöörin tai diplomi-insinöörin tutkinto. Lisäksi arvostamme muun muassa hyvää toimialan tuntemusta, asiakaspalvelu- ja yhteistyökykyä sekä hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja. Kunnallisen palvelun työkokemus katsotaan eduksi. Vakinaisen virkasuhteen palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) palkkaryhmän 3 mukaisesti.
Tarjoamme haastavan tehtäväkentän ja hyvän mahdollisuuden vaikuttaa kaupungin kehittymiseen kaupunkisuunnittelun innostavassa työyhteisössä.
Hakemuksensa aikaisemmin jättäneet otetaan huomioon virkaa täytettäessä.
Täytä hakemuksesi ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa : www.kuntarekry.fi. Paperiset hakemukset toimitetaan osoitteeseen: Kankaanpään kaupunki, kirjaamo, PL 36, 38701 Kankaanpää.

Lisätietoja

http://www.kankaanpaa.fi

Yhteystietomme

Tiedusteluihin vastaa kaupunkisuunnittelu tulosalueen johtaja rakennustarkastaja Ilkka Vainionpää 044 577 2751, ilkka.vainionpaa@kankaanpaa.fi ja vs.kaupungingeodeetti Päivi Holm 044 577 2739, paivi.holm@kankaanpaa.fi

Tietoa organisaatiosta

Kankaanpää on noin 13 000 asukkaan elinvoimainen kaupunki Pohjois-Satakunnassa. Yhtenäinen keskusta-alue vehreine puistoineen tarjoaa kaupunkimaisen ympäristön. Keskustan ympärillä on useita viihtyisiä ja turvallisia asuinalueita ja aktiivisissa kylissä on myös hyvät mahdollisuudet maaseutuasumiseen. Vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia on monipuolisesti liikunnasta kulttuuriin. Tervetuloa työskentelemään ja mahdollisesti asumaan Kankaanpäähän!

Sijainti
Kuninkaanlähteenkatu 12
38700 Kankaanpää

  • Kankaanpään kaupunki - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.