
Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut on osa elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualuetta. Tehtävämme on työvoima- ja yrityspalvelujen järjestäminen ja tuottaminen työnhakija-, työnantaja- ja yritysasiakkaillemme. Autamme työnantajaa ja työntekijää kohtaamaan. Edistämme työperäistä maahanmuuttoa sekä tuemme maahanmuuttajien kotoutumista, työllistymistä ja yrittäjyyttä. Kaikessa tekemisessämme näkyy rohkeus, halu kehittää ja kehittyä.
Teemme työtä uudistavalla otteella työllisyyden ja kaupungin elinvoiman edistämiseksi. Olemme mukana Pirkanmaan työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa ja valmistaudumme parhaillaan TE-palvelut 2024-uudistukseen.
Haemme kehittämiskoordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Tehtävä sijoittuu työllisyys- ja kasvupalvelujen HR-palvelujen HRD-tiimiin.
Kehittämiskoordinaattorin tehtäviä ovat:
- Työllisyys- ja kasvupalvelujen henkilöstön ja tulevan työllisyysalueen henkilöstön osaamistarpeiden ja -vaatimusten kartoitus ja määrittely sekä henkilöstön osaamistason seuraaminen ja mittaaminen. Mahdollisen uuden järjestelmän/työkalun hyödyntäminen ja käyttöönotto työn tukena.
- Uusien työntekijöiden perehdytyskokonaisuuden koordinointi ja kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
- Oppimismuotoilu ja sisältöjen tuottaminen oppimisympäristöön, työn koordinointi ja oppimisympäristön tekninen tuki.
- Henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja prosessien kehittämiseen osallistuminen. Kehittämispäivien, työpajojen, tiimivalmennusten yms. suunnitteluun osallistuminen, tapahtumien järjestäminen, toteutukseen osallistuminen ja fasilitointi, yhteenvetojen ja raporttien laatiminen.
Tehtävässä onnistuminen edellyttää vahvaa TE-palvelujen ja lainsäädännön tuntemusta, koska tehtävään sisältyy muun muassa
- Henkilöstön perehdytyssuunnitelman rakentaminen työllisyysalueelle koskien TE-palveluita sekä henkilöstön oppimisen kehittäminen koordinoimalla ja rakentamalla yhteisiä TE-palvelujen substanssin oppimiskokonaisuuksia ja koulutuksia yhteistyössä työllisyysalueen ekosysteemin toimijoiden kanssa. Kehittämiskoordinaattorilla on vastuullaan Kouluttaja-opastaja -verkoston ja muiden substanssiverkostojen kokonaiskoordinaatio ja yhteistyön kehittäminen.
Tässä tehtävässä tarvitset itsenäistä, kehittämisorientoitunutta ja oma-aloitteista työotetta, kykyä itsensä johtamiseen, epäselvien ja keskeneräisten asioiden sietokykyä sekä kykyä nopeaan reagointiin muuttuvissa tilanteissa. Toivomme sinulta vahvoja yhteistyö- ja organisointitaitoja sekä kykyä toimia erilaisissa verkostoissa ja johtaa niitä.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Eduksi katsotaan:
- Te-palvelujen sisällön ja lainsäädännön (Laki julkisista työvoima- ja yrityspalveluista, Työttömyysturvalaki, Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta palvelusta, Laki kotoutumisen edistämisestä) vahva tuntemus ja/tai kokemus sekä järjestelmien käytön hallinta
- Oppimismuotoiluun ja/tai osaamisen kehittämiseen liittyvä osaaminen ja / tai kokemus
- Tuntemus ja / tai kokemus oppimisympäristöjen rakentamisesta ja sisällöntuottamisesta (esim. Moodle)
- Kokemus operatiivisesta toiminnan kehittämisestä ja koordinoinnista
- Tuntemus työmarkkinoiden toimivuudesta, työllisyys- ja yrityspalveluista sekä ekosysteemipohjaisista palvelurakenteista
- Englannin kielen taito.
Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 3306,33 €/kk €/kk, työkokemuslisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä.
Käytämme tehtävässä kuuden kuukauden koeaikaa. Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja tehtävästä antaa 14.9.-21.9. ja 29.9.-5.10. tiimiesimies Jaana Rantalainen, puh. 044 423 5673, sähköposti etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Hakuaika päättyy 5.10.2023.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Lisätietoja
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kehittamiskoordinaattori-oppiminen-tyollisyys-ja-kasvupalvelut-tre-01-1012-23-1/
- Tampereen kaupunki, Työllisyys- ja kasvupalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainen
- TRE-01-1012-23
- sopimuksen mukaan
- 3306,33 - 3570,84 €/kk
- Sopimusala: KVTES
- 14.9.2023 - 5.10.2023 23:59
- Hallinto- ja toimistotyöHenkilöstöhallintoPirkanmaaTampereKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Lisätietoja tehtävästä antaa 14.9.-21.9. ja 29.9.-5.10. tiimiesimies Jaana Rantalainen, puh. 044 4235673, sähköposti etunimi.sukunimi@tampere.fi.Lisätietoja
Työnantaja
Tampereen kaupunki, Työllisyys- ja kasvupalvelutTampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Osoite: 33101 Tampere

