Kehitysvammapalvelujen palveluesimies - Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Haemme palveluesimiestä Kainuun Soten kehitysvammapalvelujen päivätoimintaan.

Palveluesimies vastaa kehitysvammapalvelujen sosiaalityön ammatillisesta johtamisesta. Työ on organisoitu kolmen kunnan; Kajaanin, Paltamon ja Ristijärven toimipisteisiin Kainuun alueella. Asiakkaita palveluissa on yli 150. Korostamme monialaisen yhteistyön merkitystä asiakkaiden palvelujen suunnittelussa.

Palveluesimiehen tehtäviin kuuluu vastuuyksikköjen operatiivinen johtaminen, henkilöstöhallinnolliset tehtävät ja turvallisuusjohtaminen, kuten omavalvonta, riskienhallinta ja paloturvallisuus. Tehtävä sisältää myös asiakkaiden palvelujen suunnittelua ja seurantaa. Palvelutoiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä tehdään tiivistä yhteistyössä palvelupäällikön, vammaispalvelujen vastuualueen henkilökunnan ja muiden toimijoiden kanssa. Palveluesimiehenä pääset mukaan aktiivisesti toimivan kehitysvammapalvelujen esimiesryhmän jäseneksi. Työ on monipuolista, mielenkiintoista ja vaihtelevaa.

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi opistoasteen tutkinto sekä riittävä perehtyneisyys johtamiseen ja alan tehtäviin (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2016). Lisäksi edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa.

Edellytämme kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsomme kehitysvammapalvelujen työkokemuksen sekä kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain tuntemuksen. Arvostamme aktiivista ja kehittävää työotetta sekä joustavuutta.
Ajokortti on välttämätön.

Alustavat rekrytointi-iltapäivät 17.11.2020 ja 18.11.2020.

Palkkaus on Kainuun soten vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Työ alkaa 1.1.2021 tai sopimuksen mukaan. Koeaika 6 kk.

Vastaanotamme hakemukset pääsääntöisesti Kuntarekryssä.

Postitse lähetettävä hakemus osoitetaan Maarit Rautiolle ja lähetetään osoitteella:
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, kirjaamo
PL 400
87070 KAINUU
Kuoreen merkintä: "palveluesimies 742"
Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus (T-todistus) terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista.

Lisätietoja

http://sote.kainuu.fi
https://sote.kainuu.fi/palvelut/kehitysvammapalvelut

Tutustu työnantajaan

Palvelupäällikkö Maarit Rautio, maarit.rautio@kainuu.fi, puh. 044 797 0359

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Perhepalvelut, Vammaispalvelujen yhteiset palvelut
Osoite: Sirkunpolku 1 B, 87400 Kajaani

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun sote) on arvostettu edelläkävijä sote-palvelujen kehittämisessä. Kainuun sote tuottaa seitsemän kunnan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut lasten päivähoitoa lukuun ottamatta, lisäksi yksi kunta on kuntayhtymässä osajäsenenä. Kainuun sote tuottaa alueelleen myös henkilöstö-, talous- ja tietohallinnon palveluja. Kainuun sote työllistää noin 3 700 henkilöä.

Kainuun sote on savuton työpaikka. Työntekijät testataan huumausaineiden varalta.