Kuvista kaikille - ryhmiin kerho-ohjaajan määräaikainen osa-aikainen tehtävä haussa. Kuvista kaikille - ryhmien kerhoja on Heinolan eri kouluilla arki-iltapäivisin.
Haemme ohjaajaa harrastemallin Kuvista kaikille-ryhmiin. Heinolan harrastemalli toteuttaa ministeriön Harrastamisen Suomen mallin toimintaa. Heinolassa harrastemalli on toiminut vuodesta 2021 alkaen.
Kuvista kaikille harrastemallin ohjaajan tehtäviin kuuluu suunnitella sekä ohjata kädentaitoihin ja kuvaamataitoon liittyvää ryhmätoimintaa. Ryhmiä on viikoittain joka koululla kaksi tuntia.
Kuvista kaikille on toiminut kaikilla viidellä alakoululla. Heinolan harrastemallissa on tarjolla Kuvista kaikille -ryhmän lisäksi ilmaisutaitoa, jalkapalloa, koripalloa, voimistelua ja uintia.
Edellytämme ohjaajalta ryhmän hallinta- ja yhteistyötaitoja sekä omatoimista ja innostavaa työotetta.
Arvostamme luovuutta, kiertotalousajattelua sekä osallistavaa toimintaa ohjauksessa.
Kelpoisuusvaatimuksena ohjaaja- / opettajakoulutus ja / tai pitkä kokemus ohjaustyöstä.
Työaika n. 11 tuntia viikossa.

Anne Andersson, puh. 0505951427, anne.andersson@heinola.fi, 11.7.2025 asti.
Heinolan kaupunki on olemassa asukkaitaan varten. Rakennamme kaupunkiamme yhdessä 674 ammattilaisen voimin. Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!
Pieni kaupunki, iso elämä
Sijainti
Lampikatu 1
18101 Heinola
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Heinolan kaupunki
Heinolan kaupunki
Heinolan kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.