Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Keusoten kesätyöt ovat alkaneet!Tarjoamme mukavan ja lämminhenkisen kesätyöpaikan, jossa opit paljon uutta ja tapaat mielenkiintoisia ihmisiä. Tule nauttimaan aurinkoisista päivistä yhdessä asiakkaiden sekä Keusoten henkilöstön kanssa. Haemme kesäntekijöitä Tuusulan Neitoperhon asumisyksikköön.

    Kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksikkö Neitoperhossa on 15 kotia. Asukkaat asuvat ryhmämuotoisessa asumisyksikössä, omissa kodeissaan ja ohjaajat ovat asukkaiden saatavilla ympärivuorokautisesti. Neitoperhossa elämme asukkaiden kanssa aktiivista arkea.

    Asukkaat tarvitsevat apua arkielämän toiminnan ohjauksessa ja osallistamisessa yhteiskunnan toimintoihin. Työtä tehdään asukkaiden kotona ja lähtökohtana on asukkaiden arvojen, sekä kodin kunnioittaminen. Asukkaiden toiveena ohjaajille on, että heillä on kiinnostusta pitää yhteisöllisyyttä yllä erilaisten tekemisten keinoin, mm. leipominen, ruoanlaitto ja käsityöt. Lisäksi he toivovat ohjaajilta ystävällisyyttä ja huumorintajua. Haettavan ohjaajan työaika painottuu pääsääntöisesti klo 7-21 välille, yötyö voi myös olla mahdollista. Meillä vierailee toisinaan lemmikkejä.

    Tehtävään vaadittava kelpoisuus:

    • Kelpoisuusehtona tehtävään on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan perustutkinto, lähihoitaja.
    • Tehtäviin huomioimme myös AMK-tutkinnot (sairaanhoitaja, sosionomi) sekä alan opiskelijat. Työtehtävät räätälöidään koulutuksen sekä osaamisen perusteella.
    Hakijalta odotamme:
    • Edellytämme asukkaiden osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden huomioimista ja kunnioittamista. Lisäksi tehtävä edellyttää hyviä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja.
    • Arvostamme aitoa halua ja sitoutuneisuutta työskennellä kehitysvammaisten henkilöiden parissa sekä toimintakykyä edistävää, ylläpitävää ja kannustavaa työotetta.
    • Tehtävän hoitaminen edellyttää voimassa olevaa hygieniapassia.
    • Tehtävässä edellytetään voimassa olevia lääkelupia.
    Yhteydenotot:Lisätietoja palvelussuhteesta:
    • Määräaikainen työsuhde 4 kesäsijaiselle väliselle ajalle 12.5. - 30.9.2025
    • Tehtäväkohtainen palkka 2712,62 e/kk (lh). Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää.
    • Välittömässä potilas- ja asiakastyössä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja ja 55 §:n mukaista hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä.
    • Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rikosrekisteriote ennen työn aloittamista, mikäli työtehtävät sijoittuvat ikääntyneiden, vammaisten tai lasten kanssa työskentelyyn.
    • Koeaika on korkeintaan puolet palvelussuhteen kestosta.
    • Alkuperäiset opiskelu- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
    Haku on avoinna 3.4.2025 klo 14.00 asti, mutta kontaktoimme sekä palkkaamme hakijoita koko hakuajan, joten saatamme sulkea rekrytoinnin jo aiemmin. Kerrothan osaamisestasi sekä itsestäsi kattavasti hakemuksessasi sekä CV:ssä.
    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
    • KokoaikatyöKesätyöTyöpaikka
    • keusote-5150
    • 16.1.2025 17:00 - 3.4.2025 14:00
    • UusimaaTuusulaKunta
    Tietoa organisaatiosta

    Keusote on edelläkävijä hyvinvointialueena. Olemme tehneet vuosia töitä kuntayhtymänä ja nyt tekemisen meininki jatkuu Hyvinvointialueella! Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Vastaamme 200 000 asukkaan laadukkaista ja asiakaslähtöisistä sote-palveluista. Hyvinvointialueella työskentelee yli 4000 ammattilaista. Tule mukaan osaavaan ja kannustavaan työyhteisöömme, rakentamaan kanssamme tulevaisuuden sotea!

    Sijainti
    Neitoperhontie 2
    04330 Lahela

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    KEIKKATYÖ, Hammashoitajat, suun terveydenhuolto, KeusoteHakuaika päättyy31.12.202623:59

    Työavain keusote-945

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    LYHYTAIKAISET SIJAISUUDET KEUSOTESSA (keikkatyö)Hakuaika päättyy31.12.202514:00

    Työavain keusote-1533

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    Kandit KeusotessaHakuaika päättyy31.12.202623:59

    Työavain keusote-3704

    Tuusulan kunta

    Hankinta-asiantuntijaHakuaika päättyy27.3.202523:59

    Työavain tuusula-5205

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    Kesä: Lähihoitajat, Hyrylän Riihikodon palveluasuminenHakuaika päättyy3.4.202514:00

    Työavain keusote-5145

    Tuusulan kunta

    Digitaalisten palveluiden kehityspäällikköHakuaika päättyy3.4.202523:59

    Työavain tuusula-5214

    Tuusulan kunta

    Tuntiopettaja (S2-opetus) Vaunukankaan kouluunHakuaika päättyy30.3.202523:59

    Työavain tuusula-5208

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    Sosiaalityöntekijä, idän alueen (Järvenpää) lastensuojeluHakuaika päättyy20.3.202514:00

    Työavain keusote-5225

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.