Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Porvoon kaupunki hakee reippaita, sosiaalisia ja oma-aloitteisia kesätyöntekijöitä matkailuneuvontaan kesäkaudeksi 2025. Työn ajanjakso on 2.6.-31.8.2025.

    Työ on asiakaspalvelua ja siihen kuuluu matkailijoiden ja kaupunkilaisten kohtaaminen ja neuvominen kaupungilla keskustan alueella ja Rihkamatorille tuotavassa infopisteessä. Työssä vaaditaan hyvää suomen, englannin ja ruotsin kielen taitoa, muu kielitaito on eduksi. Työtehtäviisi kuuluu myös avustaa Porvoo-infon asiakaspalvelutehtävissä.

    Työn menestyksellinen hoitaminen vaatii sinulta avoimuutta ja innostusta kohdata matkailijoita sekä porvoolaisia matkailutoimijoita ja yrittäjiä. Sinun tulee nauttia liikkumisesta ja ulkoilusta sekä olla innokas tutustumaan Porvoon monipuoliseen matkailutarjontaan. Työ on hyvin itsenäistä ja vaatii paljon oma-aloitteisuutta.

    "Kesätyö Porvoon kesähelppinä oli monipuolista ja sosiaalista. Parasta työssä oli se, että sai työtä tehdessä samalla nauttia kesäsäästä ja tavata sekä auttaa uusia ihmisiä eri puolilta maailmaa." -Jessica

    "Työ kesähelppinä oli todella antoisaa, sillä osana mukavaa työporukkaa pääsi oppimaan uutta, jakamaan tietoa Porvoosta ja käyttämään omaa kielitaitoa vuorovaikutuksessa niin kotimaisten kuin ulkomaisten vierailijoiden kanssa. Työhön kuuluva runsas ulkona- ja liikkeelläolo olivat myös todella hyvää vastapainoa tiiviille opinnoille." - Linnea

    Porvoo Helpit kiertävät omatoimisesti kaupunkia kuutena päivänä viikossa ma-la klo 10-17. Työviikon pituus on kuitenkin 5 työpäivää/viikko, joten arkivapaat ovat mahdollisia tässä työssä. Viikkotyöaika 38,25 tuntia. Palkka on 2165,94€/kk. Koeaika on yksi kuukausi.

    Lähetä hakemuksesi viimeistään 17.2.2025 ennen klo 12.00 Hae työpaikkaa -linkin kautta.

    Tule mukaan toteuttamaan loistava matkailukesä Porvoossa!

    Lisätietoja antaa asiakaspalvelupäällikkö Annika Saarinen puh. 040 635 1831, annika.saarinen@porvoo.fi.

    Lisätietoja

    http://www.porvoo.fi
    https://www.porvoo.fi/app/uploads/2023/06/Porvoo_henkilostoohjelma2023_FI_SAAVUTETTAVA.pdf

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja antaa asiakaspalvelupäällikkö Annika Saarinen puh. 040 635 1831, annika.saarinen@porvoo.fi.

    Tietoa organisaatiosta

    Kaunis ja historiallinen Porvoo on vahvasti kasvava ja kehittyvä elinvoimainen kaupunki. Se on myös yli 50 000 asukkaan unelmien kotikaupunki. Meillä tehdään joka päivä yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta.

    Kattavat palvelut, elävä kaksikielisyys ja sijainti metropolin vaikutusalueella tekevät kaupungistamme houkuttelevan työ- ja asuinpaikan.

    Porvoon kaupunki työllistää noin 2 500 henkilöä monipuolisissa tehtävissä.

    Uskomme, että monimuotoinen työyhteisö rikastuttaa työpaikkaamme ja auttaa meitä saavuttamaan parempia tuloksia yhdessä. Odotamme hakemuksia henkilöiltä, joilla on erilaisia taustoja ja kokemuksia.

    Työntekijöidemme hyvinvointi syntyy mielekkäästä työstä. Tuemme osaamisen ja työnkuvan aktiivista kehittämistä.

    Tervetuloa Porvooseen – täällä ihmiset tekevät kaupungin.

    Sijainti
    Porvoo
    06100 Porvoo

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Palkkauksen peruste: 2165,94€/kk
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Porvoon kaupunki

    Päiväkotien keikkatyöHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 26114

    Borgå stad

    Ströjobb på daghemHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 26114

    Porvoon kaupunki

    Koulujen keikkatyöHakuaika päättyy28.2.202515:00

    Työavain 79972

    Borgå stad

    Sommarjobb inom turistrådgivning och kundserviceHakuaika päättyy17.2.202512:00

    Työavain PRV-10-2-25

    Borgå stad

    Sommarjobb för ungaHakuaika päättyy27.2.202514:00

    Työavain PRV-10-20-24

    Borgå stad

    StrategikoordinatorHakuaika päättyy14.2.202515:00

    Työavain PRV-10-5-25

    Porvoon kaupunki

    Kesätöihin matkailuneuvontaan ja asiakaspalveluunHakuaika päättyy17.2.202512:00

    Työavain PRV-10-2-25

    Porvoon kaupunki

    Nuorten kesätyöpaikatHakuaika päättyy27.2.202514:00

    Työavain PRV-10-20-24

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.