Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Hei jalkaterapeutti, meillä on sinulle kesäsijaisuus tarjolla. Tule meille sijaiseksi Tampereen diabetesyksikköön

    Diabetesvantaanotolla toimitaan osana moniammatillista työryhmää, joten työssäsi sinulla on mahdollisuus konsultaatioihin ja tukenasi on työyhteisön tuki. Yksikössämme työskentelee kolme jalkaterapeuttia. Vastaanotto sijaitsee Hatanpäällä, Sarviksen kiinteistössä.

    Jalkaterapeutin vastaanotolla käyvät pääsääntöisesti potilaat, joilla jalkojen riskiluokka on 2 tai 3. Tehtäviisi kuuluu diabeetikon jalkojen kokonaisvaltainen jalkaterapia, kuten neuropaattisten haavojen paikallis- ja kevennyshoito, huopakevennysten ja pohjallisten valmistus, silikoniortoosien valmistus sekä jalkineiden ja tukipohjallisten tarvearviot.

    Näissä tehtävissä pääset sopivasti haasteelliseen ja innostavaan moniammatilliseen työympäristöön. Yksikössämme vallitsee kollegiaalinen työilmapiiri ja perehdytämme sinut tehtäviin ja olemme tukenasi, jotta pääset työskentelemään itsenäisesti ja viihdyt työssäsi.

    Etsimme sijaisuuteen jalkaterapeutin (AMK) tutkinnon suorittanutta, joka on rekisteröitynyt Valviran ammattirekisteriin. Voit olla myös vastavalmistunut jalkaterapeutti tai loppuvaiheen jalkaterapeuttiopiskelija. Katsomme eduksesi työkokemuksen jalkaterapeutin tehtävistä. Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja sekä itsenäistä ja joustavaa työotetta. Edellytämme tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukaista rokotesuojaa.

    Sijaisuus on ajalla 2.6.-31.8.2025 Koeaika on puolet työsuhteen kestosta. Tehtävä on kokoaikainen ja työaika on yleistyöaika, päivätyö.

    Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi pikimmiten, jotta voimme sopia heti haastattelusta kanssasi. Tutustumme kaikkiin jätettyihin hakemuksiin.

    Sydämen työnä ihminen - hae mukaan sykkeeseen!

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävistä antaa Kaisa Hakala p. 040 801 6217

    Tietoa organisaatiosta

    Pirkanmaan hyvinvointialueella asuu yhteensä yli puoli miljoonaa asukasta ja kaikille heille tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita elämän eri vaiheissa. Yhdessä rakennamme asukkaille yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut. Sinä ja minä teemme Pirhasta arvostetun, luotettavan ja hyvän paikan työskennellä.

    Olitpa sitten sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, pelastustoimen taitaja tai vaikkapa toimitilojen, välinehuollon tai hallinnon asiantuntija - tule meille tekemään vastuullista työtä. Missä näet oman roolisi pirhalaisena?

    Sijainti
    Tampere

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Lääkäri ja hammaslääkäri, avoin hakemus PirhaanHakuaika päättyy31.12.202623:59

    Työavain Pirha-02-52-24

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    EU/ETA-maiden ulkopuolella lääkärin tai hammaslääkärin tutkinnon suorittanutHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 621231

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Avoin hakemus, sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävätHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 533997

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Lähi- ja mielenterveyshoitajan keikkatyötHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain Pirha-01-1083-23

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Sairaanhoitajan keikkatyötHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain Pirha-01-11-22

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.