Kesätyöpaikkoja Terveyasemalle - Porvoon kaupunki

Haemme sairaanhoitajia tai terveydenhoitajia (5-6) kesälomasijaisuuksiin Porvoon terveysasemalle. Myös loppuvaiheen opiskelijat tulevat kyseeseen. Työ alkaa 3.5.2021 tai sopimuksen mukaan.

Olemme ylpeitä monipuolisista sosiaali- ja terveyspalveluistamme ja rohkeudestamme uudistaa niitä ennakkoluulottomasti yhdessä eri-ikäisten asukkaiden kanssa. Panostamme työn laatuun ja henkilöstön kehittämiseen. Ihminen ja sujuva arki ovat meille tärkeitä.

Kokemus terveysasema- tai päivystystyössä on eduksi, samoin Lifecare-potilastietojärjestelmän hallinta on suotavaa. Työ on pääasiassa päivätyötä ja työaikojen suhteen voidaan olla joustavia, myös yksittäiset päivätyöt eli keikkatyöt ovat mahdollisia.

Tarjoamme kehittyvän, osaavien ammattilaisten muodostaman hyvän työyhteisön. Edellytämme joustavuutta, vastuullista asennetta ja yhteistyötaitoja, sekä kykyä toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä. Molempien kotimaisten kielten hyvä osaaminen sekä suoritettu lääkehoitolupa katsotaan eduksi. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Palkka määräytyy kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Täytämme paikat sopivan henkilön löydyttyä.

Lähetä hakemuksesi 30.4.2021 klo 12 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta.

Lisätietoja

http://www.porvoo.fi/terveyskeskus

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antaa osastonhoitaja Jaana Pietiläinen puh. 040 086 0866, jaana.pietilainen@porvoo.fi

Terveysasema
Osoite: Porvoo, 06100 Porvoo

Kaunis ja historiallinen, samaan aikaan moderni ja sykkivä Porvoo on yli 50 000 asukkaan vahvasti kasvava ja kehittyvä elinvoimainen kotikaupunki. Meillä tehdään joka päivä yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta.

Elävä kaksikielisyys, kattavat palvelut ja keskeinen sijainti itäisen metropolialueen keskuksena ovat Porvoon vetovoimaisuuden salaisuus. Itäisen Uudenmaan suurimpana työnantajana työllistämme noin 3 500 henkilöä.

Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olevansa arvostettu. Työntekijöidemme hyvinvointi syntyy mielekkäästä työstä. Kannustamme oman osaamisen ja työnkuvan aktiiviseen kehittämiseen. Meiltä löytyy unelmien työpaikkoja jokaiselle.

Tervetuloa Porvooseen – täällä ihmiset tekevät kaupungin.

Porvoon kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat