Kirjastonhoitaja - Kouvolan kaupunki

Haemme kirjastonhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Kouvolan kaupunginkirjastoon 6.9.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Kirjastonhoitajan tehtäviin kuuluu erityisesti lasten ja nuorten monipuolisen lukutaidon ja kirjaston käytön edistäminen niin kirjastoissa kuin esimerkiksi kouluilla ja päiväkodeillakin. Työtehtäviin kuuluu myös monipuolinen asiakaspalvelu ja neuvonta sekä kokoelmatyö ja aineiston esittely- ja järjestelytehtävät.

Työ edellyttää kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta sekä ryhmien vetämisestä. Työ edellyttää myös lasten ja nuorten kirjallisuuden tuntemusta sekä kirjavinkkaustaitoja. Työhön kuuluu kirjaston toimintaan ja tapahtumatuotantoon liittyviä tehtäviä kuten satutuntien pitäminen. Mahdollisuus oman auton käyttöön helpottaa tehtävän hoitamista.

Arvostamme itsenäistä työotetta. Kirjastonhoitaja työskentelee osana Kouvolan kaupunginkirjaston lasten ja nuorten lukutaidon edistämisen tiimiä.

Työn alkaessa kirjastonhoitajan työpiste on Haanojan kirjasto. Kirjastonhoitaja työskentelee tarvittaessa myös muissa toimipisteissä. Työhön kuuluu ilta- ja lauantaivuoroja.

Kirjastonhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu joko 35 ov:n/60 op:n laajuiset kirjasto ja informaatioalan opinnot tai tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto.

Kouvolan kaupunginkirjasto on valinnut lähivuosien strategiseksi painopisteeksi lasten ja nuorten lukemiskulttuurin ja monipuolisen lukutaidon edistämisen. Hyvät kirjastopalvelut tehdään yhdessä.

Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtainen palkka työsuhteen alussa on 2525,81 €/kk.

Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävässä on kuuden (6) kk koeaika.

Lisätietoja

http://www.kouvola.fi/rekry

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Marko Niskapohja, asiakaspalvelupäällikkö
p. 020 615 7843
marko.niskapohja(at)kouvola.fi
Selja Kunttu, kirjastopalvelujohtaja
p. 020 615 7262
selja.kunttu(at)kouvola.fi

Lisätietoja

Sivistys, Liikunta ja kulttuuri, Kulttuuripalvelut, Kirjastot

Kouvola on aktiivisten ihmisten luonto- ja urheilukaupunki. Kouvolassa voit elää aktiivista ja laadukasta elämää hyvien palvelujen, harrastusmahdollisuuksien ja moni-ilmeisen luonnon keskellä. Arki sujuu ja asumisen unelmiin löytyy monipuolisesti vaihtoehtoja noin 82 000 asukkaan kaupungissa. Myös liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle ja muualle Suomeen ovat hyvät. Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka.

Tervetuloa osaajien joukkoon!


Osoite: Torikatu 10, 45100 Kouvola
Kouvolan kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat