Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Kirjastonhoitaja - Lohjan kaupunki
Näytä lisää

Lohja on eloisa ja kestävästi kasvava kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä. Kaupunki tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana.

Haemme kirjastonhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.11.2024 alkaen Virkkalan kirjastoon.

Kirjastonhoitajan tehtäviä ovat asiakaspalvelun lisäksi vastuu Virkkalan kirjaston palvelutoiminnan toteuttamisesta ja aikuisten kokoelmatyöstä sekä osallistuminen kirjaston toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Kirjastonhoitajan vastuisiin kuuluu myös olennaisena osana aikuisväestön kirjastopalvelut ja lukutaitotyö. Tehtäviin lukeutuu lisäksi kirjaston lukupiirin vetovastuu. Tehtävässä olennaisessa osassa on yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa. Lisäksi kirjastonhoitaja hoitaa kaupungin asiakaspalvelupistetoimintoja sekä toimii harjoittelijoiden perehdyttäjänä.

Arvostamme asiakaspalveluhenkisyyttä, innovatiivista ja kokeilunhaluista otetta, yhteistyö- ja organisointitaitoa, kokemusta aikuisten kirjastotyöstä sekä sujuvaa ruotsin kielen taitoa.

Työaika on 36,25 h viikossa. Työ sisältää säännöllistä iltatyötä. Työn pääasiallinen sijoituspaikka on Virkkalan kirjasto. Työ edellyttää valmiutta työskennellä myös muissa Lohjan kaupunginkirjaston toimipisteissä.

Lohjan kaupunki on koulutusmyönteinen ja tukee työntekijöidensä kouluttautumista. Käytössämme on jaksamista ja hyvinvointia tukevia etuja, taukoliikuntaohjelma, hyvinvointi-, liikunta-, kulttuuri- ja lounasedut. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

Peruspalkka on 2898,26 €/kk, KVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun on esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan.

Haastattelut pidetään 17.10.2024 klo 9-16.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
palvelupäällikkö Anne Lätti, puh. 044 3740036, anne.latti@lohja.fi.

Lohjan kaupunki panostaa henkilöstön hyvinvointiin ja kehittymiseen. Arvostamme työntekijöidemme osaamista ja pyrimme tarjoamaan parhaat mahdolliset edellytykset työssä onnistumiseen. Lohjan kaupunki arvostaa yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakemuksia eri taustoista tulevilta henkilöiltä.

Lohja on vapaaehtoisesti kaksikielinen kaupunki.

Yhteystietomme

Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 7.10.2024 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kuoreen tunnus LOH-09-243-24. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Tietoa organisaatiosta

Tervetuloa Lohjalle – elämästä nauttivien ihmisten kaupunkiin!

Lohja on eloisa kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä, ja tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana. Meillä on rikas historia, upeita luontokohteita ja vilkas kaupunkielämä. Lohja on paikka, joka tuntuu kodilta heti ensi hetkestä.

Olemme kestävästi kasvava järvikaupunki Länsi-Uudellamaalla kahden ison tien risteyksessä, noin 45 minuutin matkan päässä pääkaupunkiseudun imusta. Työmatka pääkaupunkiseudulta taittuu mukavasti ruuhkan vastavirtaan.

Lohjan kaupungilla työskentelee reippaasti yli 2000 henkilöä. Meillä on jatkuvasti tarjolla mielenkiintoisia työmahdollisuuksia useilla eri aloilla, niin teknisellä kuin sivistyspuolella. Lohjan kaupungilla luomme lähes 46 000 lohjalaiselle ja tuhansille kesäasukkaille laadukkaat ja sujuvat palvelut sekä viihtyisän ja elinvoimaisen asuinympäristön.

Sijainti
Virkkalantie 9
08700 Lohja

  • Lohjan kaupunki - Savuton työpaikka
  • Lohjan kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.