Skip to main content
test
Kirjastonhoitaja Puumalan kirjastoon - Mikkelin kaupunki

Mikkelin kaupunki hakee kirjastonhoitajaa Puumalan kirjastoon toistaiseksi voimassaolevaan tehtävään 1.11.2023 alkaen tai aloitus sopimuksen mukaan.

Kirjastonhoitaja työskentelee Puumalan kirjastossa ja harkinnan mukaan myös muissa Mikkelin seutukirjaston toimipisteissä. Kirjastonhoitajan monipuolisten tehtävien lisäksi toimenkuvaan kuuluu yhteistyö ja sen kehittäminen erityisesti koulun ja päiväkodin, mutta myös muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Puumalan kirjasto on yksintyöskentelypiste, mutta tukena on koko Mikkelin seutukirjaston väki etäyhteyksien kautta. Kollegojen ja esihenkilön kanssa on myös viikoittaiset etätapaamiset. Avustamme tarvittaessa asunnon hankinnassa Puumalasta.

Kirjastonhoitajalta edellytetään osaamista ja/tai vahvaa kiinnostusta työskentelyyn lasten ja nuorten parissa sekä kiinnostusta lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Soveltuvan tutkinnon lisäksi edellytämme vähintään 60 opintopisteen (35 opintoviikon) laajuisia kirjasto- ja informaatioalan opintoja, joko tutkintoon sisältyen tai sen lisäksi suoritettuna.

Arvostamme asiakaspalveluosaamista, hyviä viestintä- ja yhteistyötaitoja, e-osaamista, joustavuutta arjen muuttuvissa tilanteissa toimimisessa sekä itsenäistä ja kehittävää työotetta.

Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.

Tehtävää haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekryn kautta, hakuaika päättyy pe 13.10.2023 klo 15.00. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittava todistus pdf-tiedostona. Haastatteluja voidaan järjestää jo ennen hakuajan päättymistä. Valitulle asetetaan koeaika.

Lisätietoja

http://www.mikkeli.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Markku Kesti
Palvelupäällikkö
040 688 6951
markku.kesti(at)sivistys.mikkeli.fi
Pia Kontio
vs. kirjastopäällikkö
044 794 2460
pia.kontio(at)sivistys.mikkeli.fi

Lisätietoja

Mikkelin kaupunki, Kirjastot, Puumalan kirjasto

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.

Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.200 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 53.000 asukkaan palveleminen.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Ojakuja 3, 52200 Puumala
Mikkelin kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat