Skip to main content
test
Kirjastonhoitajan tehtävä - Alajärven kaupunki

Alajärven sivistyspalvelut hakee toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 16.8.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan

KIRJASTONHOITAJAA vastuualueena on aikuisten kirjastotyö.

Alajärven kaupunginkirjastoon kuuluu pääkirjaston lisäksi kirjastoauto ja Lehtimäen lähikirjasto. Vastaamme myös Vimpelin kunnan kirjastopalveluiden järjestämisestä. Olemme osa Etelä-Pohjanmaan yhteistä Eepos -kirjastokimppaa. Käytössämme on Axiell-Aurora kirjastojärjestelmä.

Kirjastonhoitajan työtehtäviin kuuluu aikuisten kirjastopalveluiden kehittäminen, suunnittelu ja toteutus. Työ sisältää myös someviestintää, hankkeiden ja tapahtumien suunnittelua ja toteuttamista sekä digitaitojen opastusta eri ikäryhmille. Oman vastuualueen lisäksi kirjastonhoitaja osallistuu monipuolisesti kaikkiin kirjastotöihin asiakaspalvelusta kokoelmanhoitoon. Työhön sisältyy iltatyötä.

Tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja ilmaisutaitoja, ryhmänohjaustaitoja, monipuolista viestintävälineiden hallintaa sekä kehittävää työotetta. Hakijalta toivotaan innostusta sekä perinteisen lukemisen että monilukutaidon edistämiseen ja mediakasvatukseen.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

Tehtävään valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi 22.5. 2022 mennessä. Kirjallisen hakemuksen voi jättää ennen hakuajan päättymistä osoitteessa: Alajärven sivistyslautakunta, Sairaalatie 3, 62900 Alajärvi.

Lisätietoja tehtävästä antaa kirjastotoimenjohtaja p. 040 183 6125, maria.kanervikkoaho@alajarvi.fi

Alajärvi 29.4.2022

Lisätietoja

http://www.alajarvi.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

kirjastotoimenjohtaja p. 040 183 6125, maria.kanervikkoaho@alajarvi.fi

Lisätietoja

Alajärven kaupunki, Sivistystoimi

Alajärven sivistyslautakunta tuottaa laadukkaat opetus- ja sivistyspalvelut Alajärven kaupungin ja Vimpelin kunnan alueella


Osoite: Kirkkotie 7, 62900 Alajärvi

Sinulle suositellut työpaikat