Kirjastovirkailijan toimi
Haemme Loimaan pääkirjastoon kirjastovirkailijaa vakituiseen tehtävään. Kuulumme Loisto-kirjastoihin ja käytössä on Aurora-kirjastojärjestelmä. Meillä pääset osallistumaan monipuolisesti kirjaston työtehtäviin ja saat mahdollisuuden sekä oman ammattitaidon että kirjaston palveluiden kehittämiseen.
Työtehtäviin kuuluvat asiakaspalvelu- ja kokoelmatehtävät, työskentely erilaisten asiakasryhmien kanssa, tapahtumien järjestämiseen osallistuminen sekä lukemaan innostaminen. Muita tehtäviä on mahdollista sisällyttää työnkuvaan oman osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Työtehtäviin voi sisältyä työvuoroja myös lähikirjastoissa.
Arvostamme asiakaspalvelutaitoja, kykyä kohdata erilaisia asiakkaita, yhteistyö- ja tiimitaitoja, itsenäistä ja aktiivista työotetta sekä digiosaamista. Eduksi katsomme oman auton käyttömahdollisuuden.
Kelpoisuusvaatimuksena on ammatillinen perustutkinto tai korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu 60 op/35 ov laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot tai tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto.
Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Työaika on 36,25 tuntia viikossa. Työ on kaksivuorotyötä ja siihen sisältyy myös lauantaityötä sekä osittaista yksintyöskentelyä.
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Hakemukset pyydetään lähettämään ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Mikäli sähköinen hakemus ei ole mahdollinen, voi hakemuksen lähettää postitse osoitteeseen: Loimaan kaupunki/Sivistyspalvelut, Ylistaronkatu 36 , 32 200 Loimaa. Kuoreen merkintä "Hakemus"

kirjastotoimenjohtaja Jenni Mäkelä, puh. 040 7733127, jenni.makela@loimaa.fi
Töihin ja asumaan Loimaalle
Loimaa on mukavaan elämiseen sopivan kokoinen n. 15 500 asukkaan maaseutukaupunki, jossa on tilaa elää ja hengittää jokien halkomissa peltomaisemissa. Maaseutukaupungissa saat molemmat — maaseudun rauhan ja turvallisuuden sekä kaupungin monipuoliset palvelut ja harrastusmahdollisuudet kaikenikäisille. Asumiseen löytyy laadukkaita vaihtoehtoja modernista kaupunkiasumisesta maaseudun idyllisiin kohteisiin. Keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet takaavat sen, että Loimaa on aina lähellä. Eläminen on edullista ja arki sujuu.
Loimaan kaupungilla työskentelee noin 550 ammattilaista. Palvelualueita ovat sivistys-, tekninen-, elinvoima-, ja hallintopalvelut.
Loimaan kaupunki haluaa olla hyvä työpaikka. Kaupungin ja toimintamme arvot ovat asukaslähtöisyys, uudistuskyvykkyys, vastuullisuus ja yhteistyökyky. Työntekijöidemme on mahdollista osallistua monipuolisiin koulutuksiin, meillä on käytössä mm. eduhousen koulutusportaali. Tarjolla on monipuoliset kulttuuri- ja liikuntaedut. Tarjoamme kaupungin uimahallin- ja kuntosalin vapaan käytön ja osallistumismahdollisuuden kaupungin muuhun tyhy- toimintaan sekä liikunta- ja kulttuuriedun. Kaupungin työntekijöillä on myös lounas- ja työsuhdepolkupyöräetu. Loimaan kaupunki on savuton työpaikka.
Tervetuloa töihin Loimaalle!
Sijainti
Ylistaronkatu 36
32200 Loimaa

Loimaan kaupunki
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.