Tuusula - tekemisen taidetta!Tuusulan kunta hakee kirjastovirkailijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 2.1.2026 alkaen.
Kirjastovirkailija työskentelee kahdessa viihtyisässä lähikirjastossa, Jokelassa ja Kellokoskella. Jokelan ja Kellokosken kirjastot sijaitsevat Pohjois-Tuusulassa noin 10 kilometrin päässä toisistaan. Tavallisena työviikkona virkailija työskentelee kaksi päivää Kellokoskella ja kolme päivää Jokelassa.
Kirjastovirkailijan tehtäviin kuuluvat asiakaspalvelu, lastenkirjastotyö painopisteenä varhaiskasvatus- ja alakouluyhteistyö (luokka-asteet 1-3), tapahtumatuotantoon osallistuminen sekä kokoelmatyö.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen perustutkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot, tai kirjastoalan ammattitutkinto. Arvostamme aiempaa kokemusta työskentelystä lasten parissa sekä kirjavinkkauskokemusta tai intoa ryhtyä kirjavinkkariksi. Lisäksi työskentely kahdessa pienessä työyksikössä edellyttää asiakaspalveluhenkisyyttä, hyviä yhteistyötaitoja kaikenikäisten kanssa, aktiivista toimeen tarttumista sekä joustavuutta.
Työaikaan sisältyy säännöllistä ilta- ja viikonlopputyötä. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävän tasopalkka on 2592 €. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Työ alkaa 2.1.2026 tai sopimuksen mukaan.
Tiedusteluihin vastaavat:
Tuusula - tekemisen taidetta!Tuusulan kunta hakee kirjastovirkailijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 2.1.2026 alkaen.
Kirjastovirkailija työskentelee kahdessa viihtyisässä lähikirjastossa, Jokelassa ja Kellokoskella. Jokelan ja Kellokosken kirjastot sijaitsevat Pohjois-Tuusulassa noin 10 kilometrin päässä toisistaan.
Kirjastovirkailijan tehtäviin kuuluvat asiakaspalvelu, lastenkirjastotyö painopisteenä varhaiskasvatus- ja alakouluyhteistyö (luokka-asteet 1-3), tapahtumatuotantoon osallistuminen sekä kokoelmatyö.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen perustutkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot, tai kirjastoalan ammattitutkinto. Arvostamme aiempaa kokemusta työskentelystä lasten parissa sekä kirjavinkkauskokemusta tai intoa ryhtyä kirjavinkkariksi. Lisäksi työskentely kahdessa pienessä työyksikössä edellyttää asiakaspalveluhenkisyyttä, hyviä yhteistyötaitoja kaikenikäisten kanssa, aktiivista toimeen tarttumista sekä joustavuutta.
Työaikaan sisältyy säännöllistä ilta- ja viikonlopputyötä. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävän tasopalkka on 2592 €. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Työ alkaa 2.1.2026 tai sopimuksen mukaan.
Tiedusteluihin vastaavat:
Meillä pääset rakentamaan tavallisten tuusulalaisten arkea ja samalla kehittämään omaa osaamistasi. Tuusulan kunta tukee sinua ja työhyvinvointiasi monin tavoin. Kunnassamme työurat ovat kestäviä, eli tarjoamme edellytykset työskennellä ja kehittyä vaikka aloittelevasta tekijästä kokeneeksi konkariksi saman työnantajan palveluksessa.
Sijainti
Jokelan Kirjasto, Keskustie 20
05400 Jokela
Tuusulan kunta
Tuusulan kunta
Tuusulan kunta
Inarin kunta, sivistysosasto
Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.