
Tornion kirjastopalveluihin kuuluu juuri pääkirjasto ja uusi kirjastoauto. Tornion kirjaston tilat vasta uudistettu nykyaikaisiksi ja entistä paremmin asiakkaita palveleviksi.
Kirjastovirkailijan keskeisiin tehtäviin kuuluvat monipuolinen asiakas- ja tietopalvelu sekä kirjaston päivittäiset perustehtävät. Kirjastovirkailija osallistuu kokoelmatyöhön ja vastaa musiikkiosaston toimivuudesta yhdessä kirjastonhoitajan kanssa sekä huolehtii e-aineiston tiedotuksesta ja markkinoinnista. Virkailija vastaa myös kirjaston sosiaalisen median kanavien aktiivisuudesta ja kiinnostavista julkaisuista. Lisäksi tapahtumien järjestäminen ja ryhmäkäyntien vetäminen yhdessä muun henkilökunnan kanssa ovat tärkeä osa työtä.
Tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja tietoteknisiä taitoja, itsenäistä ja aktiivista työotetta sekä valmiutta erilaisten asiakasryhmien kanssa työskentelyyn. Virkailijalta odotetaan myös taitoa ja intoa toiminnan kehittämiseen sekä sosiaalisen median viestinnän hallintaa.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulu- tai ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot tai tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto.
Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote 504/2001 (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.
Työaika on 36 h 15 min/vko. Työhön sisältyy säännöllistä iltatyötä ja lauantai vuoroja.
Toimi täytetään 1.12.2023 tai sopimuksen mukaan.
Hakemusten tulee olla perillä 6.10.2023 klo 15.00 mennessä. Myöhässä tulevia hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Liitä hakemukseen ansioluettelo. Pätevyyttä osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset pyydetään esittämään mahdollisessa haastattelussa.
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjastovirkailijan-toimi-553719/
- Tornion kaupunki, Sivistyspalvelut, Kulttuuri- liikunta- ja nuorisotoimi
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 553719
- 1.12.2023
- 18.9.2023 - 6.10.2023 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaKirjasto- ja arkistoalaLappiTornioKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
vt. kirjastotoimenjohtaja Tarja Hooli, p. 050 597 1939, tarja.hooli@tornio.fiLisätietoja
Työnantaja
Tornion kaupunki, Sivistyspalvelut, Kulttuuri- liikunta- ja nuorisotoimiMeillä kirjastovirkailija saa mukavan työyhteisön sekä osaavat ja kehittämisestä innostuneet työkaverit. Tarjoamme Tornion kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä, jossa työntekijä pääsee osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n. Työhyvinvointisi tueksi työntekijä saa myös henkilökohtaisia etuja kuten hyvinvointisetelin ja työsuhdepyöräedun.
Osoite: Torikatu 2, 95400 Tornio