test
Kokki/ravintolatyöntekijä - Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia

Gradian ravintola Sky Cafe & Food Jyväskylän lentoasemalla Tikkakoskella etsii joukkoonsa kokkia/ravintolatyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 10.1. - 30.6.2022. Tehtävä sisältää monipuolisesti lounaan sekä tilaus- ja annosruokien valmistusta. Lisäksi tehtävä sisältää leipomista, kahvilan tuotteiden valmistusta sekä asiakaspalvelussa toimimista ja tavanomaisia puhtaanapidon, astiahuollon sekä omavalvonnan tehtäviä.

Sky Cafe & Food on oppimisympäristö, joten kaikkeen työskentelyyn kuuluu olennaisena osana myös opiskelijoiden ohjaaminen. Työ ajoittuu pääosin klo 7 - 21 aikavälille, mutta myös ilta- ja viikonloppuvuoroja sisältyy tehtävään.

Tehtävään valittavalta edellytämme soveltuvaa ravintola- ja catering-alan koulutusta, hyvää ja monipuolista ammatillista osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, tietoteknistä osaamista ja valmiutta työn kehittämiseen. Kokemus ja koulutus opiskelijoiden ohjaamisesta katsotaan eduksi.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävässä on kolmen (3) kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi. Valitun tulee toimittaa palvelussuhteen alkaessa 30 päivän sisällä selvitys terveydentilastaan.

Lisätietoja

https://www.gradia.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Saija Peltonen
puh. 040 341 6385, saija.peltonen@gradia.fi

Lisätietoja

Gradia Jyväskylä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia uudistaa oppimista ja työelämää. Luomme kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia oman osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Gradiaan kuuluvat ammatilliset oppilaitokset: Gradia Jyväskylä ja Gradia Jämsä, Gradia-lukiot: Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio, sekä Gradian sisäiset palvelut, Gradia-kiinteistöt ja Gradia-ravintolat. Gradia Jyväskylä järjestää myös perusopetusta ja taiteen perusopetusta. Gradiassa on opiskelijoita 21 000 ja henkilöstöä 1100. Liikevaihto vuonna 2020 oli 101 miljoonaa euroa. Konserniin kuuluu myös Gradia-koulutuspalvelut Oy.


Osoite: Lentoasemantie 70, 41160 Tikkakoski

Sinulle suositellut työpaikat