
Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Nyt haemme perusopetukseen
KOTITALOUDEN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA
toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2023 alkaen. Virantoimituspaikka virkasuhteen alkaessa on Palokan yhtenäiskoulu.
Palokan yhtenäiskoulu on n. 600 oppilaan koulu Jyväskylässä. Koulussamme käytämme joustavia opetusjärjestelyjä ja arvostamme yhdessä tekemistä yli aine- ja luokkarajojen. Toimintakulttuurissamme korostuvat liikkuva koulu, hyvinvointi, osallisuus ja tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen hyödyntäminen.
Haemme yhtenäiskoulun kotitalouden päätoimista tuntiopettajaa. Työhön kuuluu seitsemännen luokan kotitalouden peruskurssien ja kotitalouden valinnaiskurssien opettaminen 5.-9. luokille. Lisäksi opettaja vastaa kotitalouden materiaalien viikoittaisista tarviketilauksista ja kotitalousluokasta.
Kelpoisuus määräytyy opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Hakijan tulee liittää hakemukselle opettajan kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja kykyä tehdä yhteistyötä eri oppiaineiden välillä sekä opettaa myös alaluokkien kotitalouden valinnaisaineita. Eduksi katsomme kokemuksen yhtenäiskoulusta, luokanvalvojan tehtävistä ja digiosaamisen sekä kokemuksen koulun kehittämiseen osallistumisesta. Arvostamme kokemusta hygieniapassiin liittyvien asioiden opettamisesta. Toivomme sinulla olevan hyvät ryhmänhallintataidot ja kehittämismyönteinen työote.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtäväkohtainen palkka alk. 2846,53-3052,44 €/kk.
Tehtävässä aloitus 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Valitun on 30 vuorokauden kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.
Lisätietoja
http://www.jyvaskyla.fi
http://www.jyvaskyla.fi/opetus
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kotitalouden-paatoiminen-tuntiopettaja-palokka-jyv-54-272-23/
- Perusopetus
- Osa-aikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- JYV-54-272-23
- 1.8.2023
- kts. hakuilmoitus
- 17.5.2023 - 1.6.2023 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritKeski-SuomiJyväskyläKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
rehtori Tuija Permikangas-Seppänen, puh, 050 561 6253sähköposti: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi
Lisätietoja
Työnantaja
PerusopetusJyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on yli 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.
Osoite: 40100 Jyväskylä

