
Haemme koulunkäynnin- ja aamu-iltapäivätoiminnanohjaajia määräaikaisiin työsuhteisiin (2 kpl) heti sopivan työntekijän löytyessä - 1.6.2024 asti. Työsuhteiden sijoituspaikka on Papinmäen koulu.
Papinmäen koulussa opetetaan oppilaita, joilla on laaja-alaisia oppimisen vaikeuksia, kehitysviive, lievä tai keskivaikea kehitysvamma ja kehitysvamma sekä autismi. Oppilaat opiskelevat erityisopetuksen opetusryhmissä vuosiluokilla 1-9 ja ryhmän oppilasmäärä on opetusmuodosta riippuen kuudesta kymmeneen oppilasta. Ryhmää opettaa erityisluokanopettaja työparinaan yksi tai useampia koulunkäynninohjaajia. Lukuvuodesta 2023-2024 koulussa aloittaa omassa yksikössä uusi ryhmä monialaista, vaativaa tukea tarvitseville sekä toiminta-alueittain opiskeleville kehitysvammaisille oppilaille.
Ohjaajan viikoittainen työaika on 28h.
Koulunkäynninohjaajan työn lisäksi tehtävänä on toimia ohjaajana koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Toimintaa järjestetään koulun tiloissa koulun työ - ja loma-aikojen mukaan. Toimintaa järjestetään aamuisin klo 7-9 ja iltapäivisin kello 13-17 välisenä aikana. Ohjaajan työhön kuuluu toiminnan ohjaaminen lapsen henkilökohtaisen viikkosuunnitelman mukaisesti, joka voi sisältää liikuntaa, askartelua, musiikkituokioita ym. Työhön kuuluu myös yhteistyö koulun henkilöstön, vanhempien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa.
Edellytämme:
- mahdollista soveltuvaa tutkintoa esim. koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto,
terveydenhuolto-/sosiaalialan perustutkinto ja kokemusta vastaavista tehtävistä
- oppilaan ohjaamisessa tarvittavaa riittävää suomenkielen taitoa
- yhteistyötaitoja ja hyviä vuorovaikutustaitoja
- kiinnostusta tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa tehtävää ihmisläheistä työtä kohtaan
- hyvää fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa
Arvostamme:
- kokemusta tukea tarvitsevien lasten kanssa tehtävästä työstä
- joustavuutta ja halua uuden oppimiseen
- puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointimenetelmien hallintaa
- Kokemusta kehitysvammaisten kanssa työskentelemisestä.
- puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointimenetelmien hallintaa
Tarjoamme:
- monipuolisia työtehtäviä
- mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi
Valitun tulee esittää nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Tehtävässä noudatettava koeaika on neljä kuukautta.
Haastatteluihin kutsumme soveltuvat hakijat. Jätähän hakemuksesi tehtävään pikaisesti, sillä haastattelemme jo hakuaikana ja palkkaamme heti sopivan hakijan löydyttyä.
Hakemukset toimitetaan 2.10.2023 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella www.kuntarekry.fi (työavain 540830).
Lisätietoja
https://www.kirkkonummi.fi/papinmaen-koulu-1
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynnin-ja-aamu-ja-ip-toiminnan-ohjaaja-540830/
- Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue, Suomenkieliset opetuspalvelujen palveluryhmä, Suomenkieliset koulut, Papinmäen koulu
- Osa-aikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 540830
- 2
- sopimuksen mukaan - 1.6.2024
- KVTES
- 15.9.2023 - 2.10.2023 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaUusimaaKirkkonummiKoulunkäynninohjaajatKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Titta Ristola 050 414 3428 ja Jaana Jussila 040 508 1602tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi
Lisätietoja
Työnantaja
Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue, Suomenkieliset opetuspalvelujen palveluryhmä, Suomenkieliset koulut, Papinmäen kouluKirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva yli 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 1 700 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.
Osoite: Vilhonkummuntie 2, 02400 Kirkkonummi