Skip to main content
test
Koulunkäynnin ohjaaja - Mikkelin kaupunki

Haettavana on koulunkäynnin ohjaajan tehtävä 7.8.2023 alkaen Urpolan koulussa. Tehtävään sisältyy koulunkäynnin ohjaajan tehtäviä sekä iltapäivätoiminnan vastuuohjaajan tehtävät.

Laadukas työtehtävien hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, aktiivista roolia toimintaympäristössä, puheeksi ottamisen rohkeutta sekä valmiutta ohjaukselliseen työskentelyotteeseen työtehtävien hoitamisessa. Kokemus iltapäivätoiminnan tehtävistä luetaan eduksi.

Työaika on yleistyöaika 38,25 h / vko.

Valittavalta edellytetään koulunkäynnin ja ilta- ja aamupäivätoiminnan ohjauksen tutkintoa (tai vastaava aiempi tutkinto) tai muuta soveltuvaa tutkintoa.

Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot em. todistuksista, jotka jätetään haastattelijalle.

Tehtävään otettavan henkilön on ennen työn aloittamista esitettävä työnantajalle lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan 6 kuukauden koeaika.

Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekryn kautta määräaikaan mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset ja kelpoisuuden osoittava todistus.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Rehtori Hanna-Kaisa Pylkkänen
p. 044 794 2703
hanna-kaisa.pylkkanen(at)sivistys.mikkeli.fi

Lisätietoja

Mikkelin kaupunki, Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue, Perusopetus, Urpolan koulu

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.

Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.200 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 55.000 asukkaan palveleminen.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Prikaatinkatu 3, 50100 Mikkeli
Mikkelin kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat