Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Ulvilan kaupunki hakee kuutta määräaikaista koulunkäynninohjaajaa ajalle 4.8.2025-30.5.2026. Sijoituspaikkana Kaasmarkun koulu.

    Tehtävistä kaksi on kokoaikaisia (38,25 h/vk) koulunkäynninohjaajan paikkoja, joissa ohjaaja toimii ryhmäkohtaisesti eri luokka-asteilla ja joihin sisältyy lisäksi aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjausta.

    Avoimina olevista ohjaajapaikoista neljä on osa-aikaisia (30-35 h/vk). Ohjaaja toimii kohdennetusti tukea tarvitseville oppilaille. Ainakin yhdessä tehtävässä vaaditaan lisäksi kykyä tehdä hoidollisia toimenpiteitä.

    Hakijalta edellytetään riittävää aineenhallintaa peruskoulussa opetettavissa aineissa. Lisäksi edellytetään, että hakija tulee toimeen oppilaiden ja perheiden kanssa ja on luotettava, kärsivällinen ja turvallinen aikuinen.

    Työsuhteessa noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.

    Ensisijainen haku Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona jäljennökset tutkintotodistuksista. Mikäli sähköinen hakeminen ei ole mahdollista, hakemukset ansioluetteloineen lähetetään osoitteeseen: Vanhankylän koulu, Isännänpolku 2, 28450 Vanha-Ulvila. Kuoreen merkintä "Koulunkäynninohjaaja Kaasmarkku".

    Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

    Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Kaasmarkun koulu
    • KokoaikatyöOsa-aikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
    • 657201
    • 6
    • 4.8.2025-30.5.2026
    • KVTES
    • 14.4.2025 15:00 - 27.4.2025 15:00
    • Opetus- ja kulttuurialaSatakuntaUlvilaKoulunkäynninohjaajatKunta
    Yhteystietomme

    rehtori Juha Ratola, puh. 0400 135 185, juha.ratola@ulvila.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Ulvila on Suomen vanhimpia kaupunkeja. Kaupunkioikeusasiakirja on vuodelta 1365.
    Nykyisin kaupunki tunnetaan automaatioteollisuuden ja -osaamisen merkittävänä keskittymänä. Asukkaita kaupungissa on noin 13 300.

    Sijainti
    Kylänraitti 66
    29310 Kaasmarkku

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Ulvilan kaupunki

    LuokanopettajaHakuaika päättyy22.4.202512:00

    Työavain 655600

    Länsirannikon Koulutus Oy WinNova

    Opettajien lyhyt- ja pitkäaikaiset sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 57856

    Ulvilan kaupunki

    Koulunkäynninohjaajan sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 385929

    Ulvilan kaupunki

    Opettajien sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 177517

    Ulvilan kaupunki

    ErityisluokanopettajaHakuaika päättyy22.4.202512:00

    Työavain 656193

    Länsirannikon Koulutus Oy WinNova

    Opetusharjoittelu, ammatillinen opettajakoulutusHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 462190

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.