Koulunkäynninohjaaja, vakituinen toimi
Puolimatkan kouluun haetaan vakituiseen toimeen kahta
KOULUNKÄYNNINOHJAAJAA
Koulunkäynninohjaajan tehtävänä on avustaa oppilasta/ oppilaita koulunkäyntiin liittyvissä asioissa koulussa, kouluaikana ja koulumatkoilla sekä osallistua opettajan apuna oppilaiden kasvatukseen, opetukseen ja ohjaukseen.
Koulunkäynninohjaajan tehtävänä on muun muassa:
- avustaa oppilaita oppitunneilla annettavien tehtävien suorittamisessa
- osallistua opettajan kanssa oppituntien ja muun koulun toiminnan valmisteluihin ja järjestelyihin
- perehtyä työssään tarvitsemaansa tietoon yksittäisten oppilaiden opetuksen ja kuntoutuksen tavoitteista ja menettelyistä
- osallistua työnsä kannalta tarpeelliseen oppilasta koskevaan suunnitteluun ja arviointiin, sekä mahdollisesti oppilaan avustamiseen diabeteksen hoitoon liittyvissä asioissa.
- edistää työssään kasvatustavoitteita, oppilaan itsenäistymistä, itsenäistä selviytymistä ja itsetuntoa sekä tasapainoista persoonallisuuden kehitystä.
Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä:
- hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- joustavuutta, muuttuviin tilanteisiin sopeutumista, valmiutta tiimityöskentelyyn
- kiinnostusta sekä halua tukea lapsia ja nuoria
Lisäksi katsomme eduksi:
- valmiuden oman osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen
- valmiuden oppilaan lääkehoidosta vastaamiseen, erityisesti diabetes-oppilaiden seuranta- ja hoito-osaaminen
- kokemuksen ja/tai valmiuden toimia kohdennettuna resurssina oppilaskohtaisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden ohjaamisessa ja avustamisessa.
- valmiuden toimia monikulttuurisessa ja -kielisessä tiimissä.
Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynninohjaajan, lähihoitajan tutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Vakituisessa koulunkäynninohjaajan tehtävässä sitoudut ottamaan vastaan työnantajan tarjoamia muita työtehtäviä koulujen loma-aikoina. Nämä työtehtävät voivat olla muualla kuin opetuksessa, esimerkiksi varhaiskasvatuksessa. Tällöin palkka ja työaika määräytyvät kyseisen tehtävän mukaisesti.
Työaika on 25 tuntia/viikko.
Hakemukset tulee tehdä osoitteessa www.kuntarekry.fi. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Tehtävä täytetään neljän (4) kuukauden koeajalla.
Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista toimitettava työnantajalle nähtäväksi rikoslain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote, muutoin valinta raukeaa.
Tutustu kaupunkiin www. visithyvinkaa.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa
rehtori Lasse Luostarinmäki p. 040 589 6675
lasse.luostarinmaki@edu.hyvinkaa.fi
Tule mukaan rakentamaan palveluja yli 47 000 hyvinkääläiselle. Uudenmaan viidenneksi suurimmassa kaupungissa teemme yhdessä töitä 1 700 ammattilaisen voimin asukkaita, yrityksiä, yhdistyksiä ja kaikkia meillä vierailevia varten. Toimintakulttuuriimme kuuluu innostuneisuus, sitoutuneisuus ja tehokas työtyyli.
Sijainti
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää
Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.