Koulunkäynninohjaaja, kaksi tehtävää - Oulun kaupunki

Haettavana on kaksi KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN määräaikaista tehtävää Kiiminkipuiston koulussa syyslukukaudeksi 2021. Tehtävät voivat mahdollisesti jatkua kevätlukukaudelle 2022.

Tehtävinä on koulunkäynninohjaajan nimikkeellä toimivan oppilaan henkilökohtaisen avustajan tehtävät yhtenäiskoulussa, sisältäen myös tavanomaiset koulunkäynninohjaajan tehtävät. Työtuntimäärä arviolta 30-31 h/vk, joka tarkentuu myöhemmin.

Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto tai muu soveltuva ammatillinen tutkinto.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/6853/2021. Hakemukset on toimitettava 30.7.2021 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

https://www.ouka.fi/oulu/kiiminkipuiston-koulu

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävistä antaa rehtori Hannu Haataja, p. 040 746 3921 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Lisätietoja

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Kiiminkipuiston koulu, (5-9)

Valovoimainen Oulu – rohkea, reilu, vastuullinen. Oulu on Skandinavian pohjoinen pääkaupunki, jossa yhdistyvät luova ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät, modernin merikaupungin omaperäinen kulttuuri ja elävä maaseutu. Oulussa on kunnioitettava koulutustarjonta ja Euroopan nuorin väestö sekä kykyä yhdessä rohkeasti rakentaa osaamisesta kansainvälisiä menestystarinoita. Kaikki tämä sopivan suuressa ja hyvinvoivassa kaupungissa, joka tarjoaa erinomaiset eväät onnelliseen elämään. Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka. Oulun kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Viitantie 6, 90900 Kiiminki

Sinulle suositellut työpaikat